Koskaan ei tiedä, mitä voi sattua

Yllästunturilla Kolarissa tuiskuttaa sakeasti lunta. 719-metrisen tunturin huippu on piilossa harmaan verhon takana. Gondolihissit ovat suljettuna, sillä tällä säällä huipulle ei ole mitään asiaa.

Säästä huolimatta rinteissä on laskijoita runsaasti.

Ski resort Ylläsjärven sairaanhoitaja Suvi Karjalaisen päivystyspuhelin soi. Laskettelija on kaatunut Aurinkorinteessä ja loukannut olkapäänsä. Hän on tullut rinne-ensiapuun tarkistuttamaan vammansa.

Kaatunut laskija on raisiolainen Tommi Mannerjärvi. Hän arvioi, että olkapää saattoi käydä pois sijoiltaan kaatuessa.

– Vasta viikko sitten sain käden pois kipsistä, niin harmittaahan tämä, hän sanoo.

Karjalainen aloittaa tarkistuksen ja pyytää Mannerjärveä kertomaan, jos käden liikuttelu sattuu.

Johtovastuu hoitajilla

Olkapäävamma on yksi tyypillisimmästä laskettelijoille sattuvista tapaturmista. Karjalaisen mukaan noin puolet tapaturmiin joutuvista laskijoista hakeutuu itse ensiapuun, toinen puoli evakuoidaan eli pelastetaan pois rinteestä.

Ensitieto rinneonnettomuudesta tulee Karjalaiselle usein ilmoituksena hiihtokeskuksen hissien ala-asemalta tai hätäkeskuksen kautta. Karjalainen tai hänen työkaverinsa, sairaanhoitaja Annika Koivurova lähtee hakemaan loukkaantuneen pois rinteestä. Apuna on hiihtokeskuksen huoltohenkilöstöä, pelastusmoottorikelkka ja ahkio. Usein mukaan lähtee myös kokenut ski patrol Matti Väänänen.

– Tilanteessa johtovastuu on aina Annikalla tai Suvilla. Me teemme niin kuin he käskevät ja autamme pelastuksessa, Väänänen kuvaa työtään.

Pelastusmoottorikelkka on erityisesti suunniteltu rinneolosuhteissa tehtävään pelastamiseen. Se on tavallista kelkkaa isompi ja jarrut on suunniteltu pitämään kelkka paikoillaan myös jyrkässä kohdassa rinnettä.

Kokonsa vuoksi kelkka on saanut lempinimen Möhky. Pelastustilanteessa toinen kelkka ajetaan sen yläpuolelle suojaamaan pelastuspaikkaa ja varoittamaan muita laskijoita.

Niukat ensitiedot tehtäville

Onnettomuuspaikalla loukkaantunut laskija "pakataan" eli valmistellaan siirrettäväksi ensiapupisteelle mahdollisimman nopeasti. Traumapotilaan lämmittäminen on Karjalaisen mukaan todella tärkeää.

Ahkiosta löytyvät ensiapulaukku, sydäniskuri, kauhapaarit sekä tyhjiöpatja ja -lasta. Paareilla potilas saadaan kannettua kelkan luo, jos hän on ajautunut onnettomuudessa rinteiden ulkopuolelle.

– Rinteessä ollaan kylmissä olosuhteissa ja potilas voi olla shokissa, joten on pakko toimia nopeasti, sanoo Koivurova.

Ensitiedot tapahtuneesta ovat Karjalaisen mukaan yleensä hyvin vähäiset. Tilanne voi paikalla olla todella haastava.

Tyhjiölastalla tai -patjalla tuetaan potilaan loukkaantunut raaja tai selkäranka. Kuljetuksen aikana tuenta on tärkeintä kivunhoitoa.

Loukkaantumisten lisäksi rinteissä sattuu sairauskohtauksia. Koivurova ja Karjalainen muistavat tapauksia, joissa potilaille on tullut rytmihäiriöitä, epilepsiakohtauksia tai alhaiseisesta verensokerista johtunutta huonovointisuutta.

Särkylääkettä ja ensiapua

Ensiapupisteellä loukkaantuneelle tehdään hoidontarpeen arviointi ja annetaan ensiapua.

Varsinainen hoitotyö tehdään joko lähialueen terveyskeskuksissa, Lapin keskussairaalassa tai Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

– Voimme pyytää puhelimitse konsultaatioapua lääkäreiltä, mutta täällä meillä ei ole antaa kuin särkylääkettä, Karjalainen sanoo.

Sairaanhoitajan koulutuksella Koivurovan ja Karjalaisen olisi mahdollista tehdä enemmän, mutta ensiapupisteellä ei ole siihen välineitä tai tilojen puolesta edes mahdollisuutta.

– Päiväsaikaan edes Kolarissa ei välttämättä ole röntgenien oton mahdollisuutta. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa MediYlläksen tai lähikuntien terveyskeskusten väen kanssa, Karjalainen sanoo.

Halutessaan potilas voi mennä hoitoon myös yksityiselle lääkäriasemalle Äkäslompolon Medi-Ylläkselle tai Kittilän Levillä sijaitsevalle Pihlajanlinnalle.

Laskijoilla on Karjalaisen ja Koivurovan kokemuksen mukaan yleensä hyvin vakuutuksia, jotka silloin korvaavat hoidon.

Jatkohoitoon potilas lähtee kunnostaan riippuen joko omalla kyydillä tai ambulanssilla. Hiihtokeskusta lähimmät ambulanssit ovat Kolarissa, Kittilässä ja Muoniossa.

Odotus voi olla tunteja

Aiempina vuosina Lapin sairaanhoitopiiri on sijoittanut yhden ambulanssin myös Kolarin Äkäslompoloon talvilomaviikoiksi, mutta tänä vuonna ambulanssia ei Äkäslompoloon saatu.

– Se pidentää avun odotusaikaa vähintään puoleen tuntiin, kun lähin lanssi tuleekin kirkonkylältä, Koivurova sanoo.

Tilanteeseen toivoisi parannusta myös Ylläs ski resort Ylläsjärven toimitusjohtaja Mikko Virranniemi.

– Sesonkiaikana matkailijoita on alueella paljon, ja kun väkeä on paljon, myös tapaturmia sattuu enemmän, hän sanoo.

Joskus ambulanssia on odotettu ensiavun puolella useampi tunti. Kun potilaita on useampi, heidän jatkohoidon kiireellisyys on Karjalaisen mukaan osattava priorisoida.

Ski patrol Matti Väänänen laskee, että Kolari–Kittilä–Muonio-alueella ihmismäärä voi sesonkina kasvaa jopa noin 60 000:een. Se vastaa kooltaan lähes Rovaniemen asukasmäärää.

– Tapaturmia ei satu pelkästään rinteissä, vaan hiihtoladuilla ja mökeillä, puhumattakaan siitä, mitä kaikkea voi sattua ihan paikalliselle väestölle, hän sanoo.

Huoltotöitä tuiskussa

Tunturisää ei juurikaan parane päivän kuluessa. Päinvastoin tuisku tuntuu vain yltyvän.

Yllästunturin puurajalle asti, juuri näkyvyyden reunalle, nousu on turvallista, joten lähdemme Karjalaisen, Koivurovan ja Väänäsen mukaan tarkistamaan turvaverkkojen, rinnealuetta merkkaavien tikkujen ja opasteiden kuntoa.

Pelkästään tikkuja on puhdistettavana noin tuhat kappaletta. Yleensä Väänänen ajaa moottorikelkalla niiden viertä ja kopistelee kepillä. Opasteet on puhdistettava käsin.

Karjalainen ja Koivurova osallistuvat huoltotöihin aina silloin, kun ensiapupisteellä on hiljaisempaa.

– Haluamme näkyä myös rinteessä, jotta ihmiset tietävät olemassaolostamme ja osaavat tarvittaessa hakeutua ensiapupisteelle, Karjalainen kertoo.

Väänänen ajaa Möhkyllä hissitasanteen vierelle, seuraamme toisella kelkalla Koivurovan kanssa perässä.

Tuiskusäällä näkyvyys on onneton. Joskus sekin vaikeuttaa potilaan havaitsemista.

– Kerran ajoimme rinteessä ja etsimme pelastettavaa, mutta mitään ei meinannut löytyä. Loukkaantuneella oli päällään valkoiset varusteet ja vaatteet, Koivurova kertoo.

Rinneturvallisuus on parantunut

Kun seisoo tuiskussa rinteessä, äkkiä käy mielessä, että tällaisella säällä laskijoille voi sattua paljonkin tapaturmia. Matti Väänäsen kokemuksen perusteella näin ei välttämättä ole.

– Oikeastaan se ei ole kelistä kiinni. Huonolla säällä näkyvyys ja lumen kertyminen voivat vaikuttaa, mutta hyvällä säällä taas laskunopeudet kasvavat herkästi, hän sanoo.

Nopeus ylittää toisinaan laskijan taitotason. Vauhdit kohoavat Väänäsen mukaan herkästi jopa 50–70 kilometrin tuntinopeuksiin.

– Siinä mielessä ski patrolin näkymisellä on sama vaikutus kuin poliisilla liikenteessä – hillitsemme nopeuksia, hän sanoo.

Ski patroleita on Ylläksellä Väänäsen lisäksi kahdeksan muuta. Osa on hiihtokeskuksen palkkalistoilla, osa vapaaehtoisena.

Heidän tärkein tehtävänsä on onnettomuuksia ennaltaehkäisevää, jossa laskijoita neuvotaan ja autetaan.

Rinneturvallisuus on Väänäsen mukaan parantunut paljon. Kypärä löytyy nyt lähes jokaisen laskijan päästä, ja yhä useammalla on myös muita suojavälineitä kuten selkäpanssareita.

Kilpa aikaa vastaan

Viime kaudella Ski resort Ylläsjärvellä kirjattiin 273 rinnetapaturmaa. Niistä noin puolessa laskija haettiin rinteestä moottorikelkalla. Loput pystyivät tulemaan ensiapupisteelle itse.

Tapaturmia sattuu toimitusjohtaja Mikko Virranniemen mukaan vähän, jos niitä suhteutetaan hissinousuihin, joita on 1,8–1,9 miljoonaa kaudessa.

Tällä kaudella Ylläksellä on Karjalaisen mukaan tapahtunut vähemmän ranka- ja päävammoja kuin viime kaudella. Tilastoihin kirjataan vain rinteissä sattuneet onnettomuudet, joten niissä ei näy lukuja tapaturmista, joita voi sattua rinnealueiden ulkopuolella.

– Toki hoidamme myös heidät, jotka vaikka liukastuvat parkkipaikalla ja hakeutuvat ensiapuun, Karjalainen sanoo.

Haastavimmat tehtävät Koivurovan ja Karjalaisen mukaan ovat sellaisia, joissa taistellaan aikaa vastaan.

– Pahinta on, kun tietää, että potilaalla on sellainen vamma, jossa jatkohoitoon pääsyllä on oikeasti kiire ja ambulanssi on tulossa, mutta siinä kestää, Karjalainen sanoo.

Sairaanhoitajan ainoa keino on pitää oma pää kylmänä, rauhoitella potilasta sekä omaisia ja antaa hätäkeskukselle tietoa kiireellisestä tilanteesta.

Kaikista vakavimmissa onnettomuustilanteissa potilas haetaan helikopterilla. Viime kaudella tilanteita oli kaksi. Toinen niistä tapahtui rinnealueen ulkopuolella.

Työkaveruus ja kokemus kantavat

Pitkä kokemus hoitoalalta auttaa Koivurovaa ja Karjalaista työssä.

Työkaveruuden lisäksi he ovat Ylläksellä kämppäkavereita. Joskus päivän tapahtumat jäävät pyörimään mieleen.

– Voimme yhdessä puhua asioista ja tapauksista, joita päivän aikana on ollut. Meillä on aika iso vastuu päätöksistä, eikä jokainen hätätilanne ole aina niin selkeä, että mikä olisi paras ratkaisu, Koivurova miettii.

Yhdessä koko työporukan kesken tapauksia purkamalla myös opitaan: mikä meni hyvin, oliko jotain, mitä voisi tehdä toisin.

Vakavimmissa onnettomuustilanteissa Koivurovaa ja Karjalaista jää toisinaan mietityttämään, miten potilaalle kävi.

Aina tietoa ei saa sen jälkeen, kun potilas siirtyy esimerkiksi ambulanssihenkilöstön vastuulle, mutta joskus loukkaantuneen omaiset palaavat kertomaan, miten kävi.

– Omaiset saattavat tulla hakemaan meille jääneitä laskuvälineitä, ja samalla kertoa potilaan voinnista meille, Karjalainen sanoo.

Kauden jälkeen takaisin Ouluun

Talvikauden jälkeen Koivurova ja Karjalainen palaavat vakituiseen työhönsä Oulun seudun yhteispäivystykseen. Työ hiihtokeskuksen ensiapupisteellä on Karjalaisen mukaan erilaista kuin yhteispäivystyksessä.

– Toki päivystyksessäkin työ on haastavaa, mutta täällä se on erilaista. Saamme tästä paljon kokemusta ja uutta oppia itsellemme.

Ensiavun päivystyspuhelin soi jälleen. Tunnelma jännittyy.

– Ylläs ski resortin ensiapu, Karjalainen...

Tällä kertaa puhelu koskee lumilautaa, joka on päässyt karkuun kaatuneelta laskijalta.

Siihen riittää avuksi huollon väki, joka tuntee Ylläksen rinteet kuin omat taskunsa.