– Ajankohta oli sellainen, että tiesin heti tämän olevan jotain hyvin poikkeuksellista, sieniharrastaja Tapio Kekki muistelee.
Oli kesäkuun 28. päivä vuonna 2015 ja Kekki ihmetteli Keminmaan Kallinkankaalla kasvavia kellanruskeita seitikkejä. Seitikit olivat oudon näköisiä, mutta vielä oudompaa oli se, että elettiin kesäkuuta. Seitikit eivät ole alkukesän sieniä.
– Olin lukenut tunnistusoppaista, että Pohjoismaista tunnetaan yksi alkukesällä kasvava tämän tyyppinen seitikkilaji. Olisiko tämä se, Kekki muistaa pohtineensa.
Kotona Kekki tutki löytönsä mikroskoopin ja kirjallisuuden avulla ja selvisi, että kyse ei ole tästä aiemmin tunnetusta lajista.
– Toimitin näytteen Ilkka Kytövuorelle, joka tuntee seitikit ehkä parhaiten maailmassa, ja hänellä oli tiedossa yksi aiempi näyte todennäköisesti samasta lajista, Kekki kertoo.
Jo tässä vaiheessa oli selvää, että kyse on todennäköisesti tieteelle aiemmin tuntemattomasta seitikistä.
Tuo aiempi löytö oli kaukaa 1960-luvulta, jolloin Martti Ohenoja oli löytänyt lajin vuonna 1967 Kiimingin Iso Juuvanjärveltä kalkkialueelta.
– Erikoisen varhainen esiintyminen kiinnitti huomiota, Martti Ohenojan leski Esteri Ohenoja muistelee.
Esteri Ohenoja ei ollut itse löytämässä sientä, mutta muistaa löytöä pohditun myöhemminkin ajankohdan aikaisuuden vuoksi ja sen pohjalta lajiksi arveltiin aluksi samaa Pohjoismaiden ainoaa alkukesän seitikkiä, jota Tapio Kekkikin ensin ajatteli, mutta siitä lajista ei ollut kyse.
Kun löytöön perehtyivät vielä seitikkeihin pitkään keskittyneet tutkijat Tuula Niskanen ja Kare Liimatainen, ja näytteestä saatiin dna-sekvenssi, tulos oli selvä: tätä lajia ei tunnettu mistään muualta kuin kahdelta suomalaiselta kasvupaikalta.
Kekin mukaan Kare Liimatainen ehdotti lajille tieteellistä nimeä Phlegmacium fennicum ja sienten nimistötoimikunta päätti antaa lajille tieteellistä nimeä mukaillen yleiskielisen nimen suomenseitikki.
Keminmaasta Kekki löysi lajia samasta paikasta uudelleen kesäkuussa 2019.
– Tämä on harvinainen tai harvoin ilmaantuva laji ja todennäköisesti hyvin vaatelias, Kekki päättelee suomenseitikin esiintymisestä ja elinympäristövaatimuksista.
Kekin mukaan keväällä kasvavat sienet herättävät huomiota, ja suomenseitikin luulisi tulleen tietoon, jos se olisi vähänkään yleisempi. Vaateliaisuudesta taas kertoo se, että sekä Kiimingissä että Keminmaassa maaperässä on paljon kalkkia.
Suomenseitikki ei ollut Kekin ensimmäinen tieteellisesti merkittävä sienilöytö. Pitkälle edenneenä harrastajana hän on ollut mukana kuvaamassa viittä tieteelle uutta lajia ja yhtä tieteelle uutta sukua.
Suomenseitikin lajinkuvaus on juuri julkaistu Fungal Diversity -tiedelehdessä. Kekin lisäksi lajin kuvaajina tieteellisessä artikkelissa olivat Ilkka Kytövuori, Tuula Niskanen ja Kare Liimatainen.