Jäähän jämähtäneet kortteenvarret nytkähtelevät, kun mieskolmikko työntää kahta lasikuituvenettä Pelkosenniemen Pyhäjärvelle.
On lokakuinen iltapäivä. Antti Siltala, Reidar Mäkelä ja Toni Wachs ovat lähdössä nuottamaan tuntureiden väliin. Edellisenä yönä huiput ovat saaneet vähän valkoista värikseen.
Pyhäjärvi on Pelkosenniemen suurin järvi. Lähteet pulputtavat lappilaisittain syvään järveen kirkasta vettä. Sieltä ne valuvat Pyhäjokea pitkin kohti Kemijokea.
Vielä puoli vuosisataa sitten Pyhäjärvi tunnettiin siioista, muikuista ja taimenista.
Nykyään se on lievästi rehevöitynyt särkijärvi.
Kalatalouden opiskelijat ammattiopisto Lappiasta tutkivat järveä kuusi vuotta sitten. Vesinäytteistä saadun fosforin kokonaismäärän perusteella luokitus oli tuolloin lievästi rehevä. Ahventen ja särkien kasvu oli samaa suuruusluokkaa kuin erittäin rehevissä hoitokalastusta vaativissa vertailujärvissä.
Vanhoja nuotta-apajien nimiä on vielä tiedossa, mutta tarkat paikat hukassa, kertoo Pyhäjärven osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtajana toimiva Siltala.
Ei siis auta kuin etsiä.
Wachs kytkee veneet keulasta toisiinsa, Mäkelä pitää veneiden perät yhdessä ja Siltala ajaa pienellä perämoottorilla kohti ensimmäistä apajaa.
Siltala kertoo, että järvestä nuotataan vuosittain 2000–3000 kiloa pikkukalaa, etenkin särkeä ja ahventa. Osa päätyy purkkeihin, osa paikallisen perunapellon lannoitteeksi.
Sen verran vähissä nuottaajat nykyään ovat, että ummikkotoimittaja kelpaa neljänneksi nuottaajaksi. Joskus Siltala käy nuottaamassa järveä yksinkin.
Kuuden kilon siikoja
Pekka Orava muistaa toisenlaisen Pyhäjärven.
Sen rannan tuntumasta Oravan vanhemmat ostivat tilan 1960-luvun alussa. Heidän aikeissaan oli kehittää matkailumajoitusta alueelle. Kemijärvellä opettajaperheessä kasvaneesta Pekka Oravasta elämänmuutos tuntui melkoiselta.
– Tuntui, että täällä elämäntapa ei ole muuttunut 1700-luvun jälkeen, Orava kertoo.
Jokaisessa kylän talossa oli tuolloin karjaa ja Pelkosenniemellä noin pari sataa maidonlähettäjäkylää. Jälleenrakennuskauden luoma kehitysoptimismi näkyi. Pyhäjärvestä ja sen kalastuskulttuurista Orava alkoi kiinnostua 1970-luvulla.
– Muikkukanta oli erittäin hyvä. Vaellussiika kasvoi uskomattoman isoksi, jopa kuusikiloiseksi, Orava muistelee.
Kalastuskulttuuri järvellä oli kuitenkin Oravan mukaan murroksessa, vaikka se oli vielä tuolloin tärkein elannonlähde koko kylälle.
Vielä ennen sotia järvellä oli käytössä kymmenen nuottaa. Perinteiset pyyntimenetelmät ja kotitarvekalastus hiipuivat.
Verkkopyynti yleistyi, ja petokaloja pyydettiin yhä enemmän.
– Valitettiin, että nuottaus oli käytännössä loppunut ja että järvi menisi pilalle, Orava sanoo.
Nuotta
Pitkä kalastusverkko, jonka keskellä on yleensä pussi. Vanhastaan nuotta yhdistettiin useasta verkosta.
Nuotta asetetaan saartamaan tietty vesialue.
Molemmissa päissä on pitkät köydet, joista vetämällä ohjataan nuotan kulkua.
Yleensä nuotta vedetään kohti rantaa, jolloin kalat jäävät sen perälle pussiin.
Molemmissa päissä on pitkät köydet, joilla ohjataan nuotan kulkua.
Samalla kaikki tuntui muuttuvan muuallakin kuin järvellä. Saukkoaavan, Aapajärven ja Pyhätunturin asutusalueet tyhjenivät. Matkailuelinkeino otti ensiaskeliaan.
Kaupungista tullut Pekka Orava päätyi kalastuskunnan johtoon.
– Innostuin hommasta, vaikkei ymmärrystä vielä ollut paljoa, hän kertoo.
Kalastuskunnan vuosikokoukset keräsivät koko kylän väen yhteen. Toisinaan meno muistutti Oravan mukaan teatteriesitystä.
– Joillakin meni välillä käsirysyksi. Toiset kävivät käräjiä ja vaativat erään kalastajan polkupyörääkin takavarikkoon, hän muistelee.
Kalastusoikeuksia määriteltiin tarkasti, koska mökkiläisten määrä kasvoi ja tiloja jaettiin. Useimmille tiloille kuului vähintään yksi verkkolupa, vaikka osuudet olisivat Oravan mukaan oikeasti riittäneet vain muutamaan verkon silmukkaan.
Kalastuspaine tuntui kasvavan koko ajan. Enimmillään Pyhäjärven maksimipyydysmäärä kasvoi lähes 300 verkkoon.
– Kalastus kohdistui entistä enemmän vain petokaloihin. Kukaan ei huolehtinut kalaston kokonaistilanteesta järvessä, Orava sanoo.
Yrityksiä ja epäonnea
Kalaongelmiin havahduttiin ja niitä yritettiin paikata istuttamalla muun muassa siikaa.
– Siian lajeihin ei kiinnitetty huomiota ja se kääpiöityi. Ensimmäiset istutukset karkasivat Pyhäjokea pitkin Kemijokeen. Naapurikylässä Vuostimossa pyydettiin Pyhäjärven siikaa.
Pekka Oravan mukaan yhdessä vaiheessa suunniteltiin, että siikaa istutettaisiin Soutajalampeen, josta kaivettaisiin kanava järven eteläpäähän.
Rajaojan varrelle rakennettiin kalankasvattamo. Yhtenä keväänä kasvattamoallasta varten tehty pato alkoi Oravan mukaan vuotaa ja lopulta murtui.
Myllerryksessä Rajaoja haki uuden uoman. Jokea pitkin kulkeutui tonneittain maa-ainesta ja hiekkaa Pyhäjärveen. Tästä mullistuksesta syntyi Astelin rannan hiekkaranta, jossa on nykyään uimaranta.
Myös laskujoki Pyhäjokeen tehtiin verkkopato, jotta siiat ja taimenet pysyisivät järvessä.
Aiempien vuosisatojen kalastuskulttuurilla ja vanhoilla pyyntimenetelmillä tuntuma järven kalakantaan pysyi parempana, Pekka Orava arvioi.
Levää Pyhäjärveen alkoi ilmestyä etenkin tällä vuosituhannella. Ekosysteemin tasapaino oli horjunut, kun pyynti kohdistui vain petokaloihin.
– Siika pitää kiisken ja särjen kurissa. Pienet kalat syövät eläinplanktonin niin vähiin, ettei kasviplanktonilla ole tarpeeksi syöjiä, Orava kertaa.
Kun kasviplankton saa tarpeeksi valoa, leväntuotanto kirkasvetisessä järvessä on kesäaikaan Oravan mukaan hyvin tehokasta.
Jos kalakanta verottaa kasviplanktonia, järvi sietää tai jopa hyödyntää ulkoista kuormitusta yllättävän hyvin, Pekka Orava sanoo. Hänen mukaansa vielä 1970-luvulla järven jäälle ajettiin keväällä lantaa kalojen ruoaksi. Samaan aikaan tarkastaja otti Oravan mukaan vesinäytteitä kesällä uimarannasta ja totesi laadun riittävän juomavedeksi.
Nuotan perällä hiljaista
Päästään apajalle. Nuotta on lokakuun alkupuolen kylmänä yönä päässyt hieman jäätymään. Järvessä nuotta sulaa, kun Siltala laskee oman puolensa veteen.
Pitäisi soutaa loivasti kääntyvää kaarta, Siltala ohjeistaa. Jotenkuten sillä tavalla rantaan päästään. Vene kiinnitetään köydellä puuhun, ja Siltala asettuu kelaamaan. Hän vilkuilee, missä naapuriveneen nuotan pää kulkee ja vetää kelan puolista.
Kun nuotta on rannan tuntumassa, Siltala kerää ylä- ja alapaulat. Vesi nuotan perällä on turhan rauhallista, kolmikko arvioi. Särjet ovat tällä vedolla jääneet vähemmistöön ja saaliina on lähinnä pieniä siikoja.
Yksi alamittainen taimen pääsee oikopäätä takaisin järveen. Taimenia tuntuu tulevan vastaan hieman aiempaa useammin, Siltala pohtii.
Nuotatessa hanskat kastuvat, mutta vesi tuntuu kolmikon mielestä vielä lämpimältä. Rannan jää on ohutta. Reidar Mäkelä pohtii, josko seuraavalla nuottauskerralla ehtisi sukeltaa katselemaan nuotan perän kohdalle katselemaan.
Ohjelmapalveluyrittäjän toimiva Siltala on kokeillut tehdä nuottausreissuista elämystuotetta, mutta kysyntää ei vielä oikein ollut.
Viime vuosina Pyhäjärvellä on menty parempaan suuntaan, arvioivat Antti Siltala ja Pekka Orava. Päättyneenä kesänä leviä näkyi vain muutamana päivänä.
Yksi syy taitaa olla kortteen niittäminen järvestä. Sitä on tehty useampana kesänä.
– On tarkoitus vaikuttaa särkikantaan. Jos särki pääsee piiloon kortteeseen, petokalat eivät saa niitä kiinni, Pekka Orava selvittää.
Viime vuosina lähes umpeen kasvanut Pyhäjoen salmi on puhdistettu ja verkkopato poistettu.
Orava itse käy nykyään järvellä lähinnä pyytämässä ruokakalat. Järvellä olisi matkailullisia mahdollisuuksia myös ilman kalastamista. Hänen mukaansa matkailijoille voisi esitellä järviluonnon monimutkaisia ekosysteemejä.
– Uusi kulttuuri on tulossa. Nykyään ymmärretään asioiden riippuvuussuhteita. Esimerkiksi hyvä muikkukanta on hyvän taimenkannan edellytys, Orava sanoo.
