Pe­las­ta­kaa raakut

Kivikkoinen koski liplattelee rauhalliseen tahtiin. Vesi on kirkasta ja matalaa sorapohjaa peittää tumma sammal.

Yksinkertainen testi paljastaa, että tämä raakku voi hyvin. Kevyt kosketus sormella herättää sen napsauttamaan kuoren visusti kiinni.

Vähänpä raakku tietää siitä, mitä on meneillään kolmenkymmenen metrin päässä alajuoksun suunnassa: tuhansien lajitovereiden pelastusoperaatio ja kansakuntaa puhuttava mediatapahtuma.

Eero Moilanen on Metsähallituksen luonnonsuojelun asiantuntija, jonka vastuulla on raakkujen pelastaminen Suomussalmella sijaitsevalla Hukkajoella.

Hän on käynyt aamulla testaamassa raakkujen vointia myös tuhokohdan alapuolella, jonne metsäkoneet toivat telaketjuissaan valtavan määrän liejua ja puusilppua.

Siellä raakut olivat elossa, mutta kirjaimellisesti huonommassa hapessa.

– Jos raakku on huonossa kunnossa, sen kuoret menevät kiinni hyvin hitaasti tai se ei saa niitä kiinni ollenkaan, Moilanen selittää.

On keskiviikko. Paljon on tehty sen jälkeen, kun tieto poikkeuksellisesta ympäristötuhosta edellisen viikon alussa saatiin.

Metsäyhtiö Stora Enson tilaamalta viereiseltä hakkuutyömaalta ajettiin metsäkoneilla joen yli jopa satoja kertoja. Uhanalaisia raakkuja kuoli todennäköisesti tuhansittain. Poliisi tutkii tapausta törkeänä luonnonsuojelurikoksena.

– Täällä näytti karmealta. Liejua oli varmaan kymmeniä senttejä. Vain isoimmat kivet näkyivät, Moilanen kertoo.

Liejua on kantautunut alavirtaan kilometrien päähän. Pahin 50 metrin pätkä oli raakuille elinkelvoton.

Nyt metsäkoneista muistuttaa ylityskohdassa enää pohjaan painautunut hiekka ja sora. Paikkaa on entisöity kivillä ja puupökkelöillä. Metsäkoneiden joen töyrääseen painamat urat on peitetty kuntalla, ettei sade pääse puskemaan lisää liejua jokeen.

Alkuun pahinta pätkää puhdistettiin lapioilla, mutta keskiviikkona kahluuhaalareihin sonnustautuneet kunnostajat keräävät kivenkoloihin jäänyttä moskaa käsipelillä.

Moilanen arvioi, että jätettä on kannettu sankoilla pois joesta jopa kymmeniä kuutioita. Jäte on viety niin kauas metsään, ettei tulvavesi varmasti kuljeta sitä takaisin jokeen.

Joella on työssä yhteensä reilut parikymmentä henkeä.

Puolangalla ja Taivalkoskella raakkujoilla töissä olleet Metsähallituksen virtavesikunnostajat jättivät kohteensa ensi kesään ja tulivat Hukkajoelle. Heillä on apunaan kymmenkunta Stora Enson työntekijää.

Hukkajoelle olisi ollut tulossa myös joukoittain vapaaehtoisiksi tarjoutuneita kansalaisia, mutta Metsähallitus on kertonut, ettei enempää väkeä tarvita.

Liejun seasta siirrettiin yliajokohdan yläpuolelle turvaan noin nelisen tuhatta raakkua. Nyt on päädytty siihen, ettei siirtoja jatketa.

Yläpuolella ei ole tilaa tuhansille uusille raakkuyksilöille. Kelvolliset paikat alkavat olla asutettuja. Jos siirretyt yksilöt eivät löydä pohjasta sopivaa kohtaa, johon kaivautua, miten käy, kun talvi tulee.

Maallikko miettii, voisiko Hukkajoen raakut pelastaa johonkin toiseen jokeen, mutta Moilasen mukaan se ei tule kysymykseen. Raakkukannat ovat pesiytyneet Suomen jokiin ja puroihin sitä mukaa, kun ne jääkauden hellittäessä muodostuivat. Yksi kanta on sopeutunut omaan jokeensa tuhansien vuosien ajan.

Jokainen esiintymä on geneettisesti ainutlaatuinen, Moilanen sanoo.

Hukkajoella pahin pelko on Moilasen mukaan se, että raakkuja alkaa kuolla massoittain. Aikaa kunnostukseen on noin syyskuun puoliväliin, jolloin syystulvat tapaavat alkaa.

Joen palautumiseen menee joka tapauksessa vuosia. Metsäkoneiden ylityspaikka oli Hukkajoen raakkuesiintymän keskellä. Kolmen kilometrin matkalla on alkukesän laskennan perusteella noin 120 000 raakkua.

Käsipelillä alkaa olla tehty se, mitä tehtävissä on. Seuraavaksi yritetään ratkaista, miten pohjasta saataisiin puhdistettua metsäkoneiden mukana kantautunut hienompi maa-aines. Moilanen on tilannut testattavaksi kahta erilaista suodatinkangasta.

– Pystyttäisiinkö tekemään sieppari, hän pohtii.

Ajatus on, että hiekka, savi ja humus ohjattaisiin vesipumpuilla sieppariin, joka päästäisi veden läpi, mutta vangitsisi irtonaisen maa-aineksen suljettavaan säkkiin.

Tulevaisuuden kannalta tärkeää on sekin, miten Hukkajoen raakkujen isäntäkalalaji taimen pärjää vahingoittuneessa virrassa.

Raakun toukat elelevät isäntäkalan kiduksissa pieniksi simpukoiksi kehittyessään. Toinen mahdollinen isäntäkala on merilohi.

– Jotkut tutkijat väittävät erottavansa päältä päin, onko raakku merilohi- vai taimenriippuvainen. Itse en siihen pysty edes monen kymmenien vuosien kokemuksella, Moilanen sanoo.

Suomessa on noin 150 tunnettua raakkujokea ja niissä arviolta reilut kaksi miljoonaa raakkuyksilöä. Uusia jokia löydetään yhä. Ruotsissa ja Norjassa raakkujokia on moninkertainen määrä, Keski- ja Etelä-Euroopassa enää muutamia kymmeniä.

Veden puhtaudesta sekä isäntäkalan elinvoimasta kertova nilviäinen lisääntyy ihmisen toiminnan vuoksi enää noin parissa kymmenessä Pohjois-Suomen joessa. Hukkajoki on ollut yksi niistä, mutta kovin hyvin raakku ei lisäänny enää sielläkään.

Alkukesän laskennoissa pienin löydetty yksilö oli 27-millinen eli Moilasen arvion mukaan noin 15–20-vuotias.

Raakku sinnitteleekin nyt monin paikoin pitkäikäisyytensä ansiosta. Se voi elää jopa yli 200-vuotiaaksi. Etelä-Suomen raakkukantoja on pidetty yllä viljelemällä. Myös Iijoen vesistön raakkuja on ollut viljelyssä Jyväskylän yliopiston tutkimusasemalla Konnevedellä.

– Iijoen vesistössä on jokia, joista raakku on muutamassa vuodessa kuolemassa pois, Moilanen sanoo.

– Tänä kesänä on tullut ilmi, että eräässä joessa on enää muutama kymmenen raakkua jäljellä, vaikka sata vuotta sitten niitä oli pohja täynnä ja helmenkalastusta harjoitettiin.

Hukkajoelle on kehkeytynyt myös poikkeuksellinen mediatapahtuma. On selvää, että jokihelmisimpukan symbolimerkitys on suurempi kuin esimerkiksi uhanalaisen hyönteisen.

Ja nyt murskattiin metsäkoneilla raakkuja, joista jotkut saattoivat periaatteessa olla peräisin 1800-luvulta.

Median kiinnostus on ollut niin suurta, että halukkaiden tuloa on rajoitettu työrauhan nimissä. Keskiviikkona paikalla on toimittaja ja kuvaaja SVT:stä eli Ruotsin yleisradiosta – ja myös tunnettu dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari kuvaaja mukanaan.

Suutarin edellinen työ on keväällä ensi-iltaan tullut Havumetsän lapset, joka seurasi nuoria metsänsuojeluaktivisteja.

– Ei minulla mitään rahoitusta ole. Lähdin tänne omalla riskillä, Suutari sanoo.

Hän näkee Hukkajoen tapauksessa isomman tarinan ainekset. Herättäjän, joka pistää koko kansakunnan pohtimaan suhdettaan metsään, luonnon monimuotoisuuteen ja metsätalouteen.

– Tämä aihe laulaa minulle.

Pelastustöitä johtava Eero Moilanen on saanut todeta päätyneensä mediahuomion keskipisteeseen. Se on tullut yllätyksenä.

– Ajateltiin, että nyt saadaan ainakin jonkinlainen poliisitutkinta aikaiseksi. Oli niin selkeä tapaus.

Raakun saaman huomion Moilanen ottaa mielellään vastaan. Laji on elämäntyö ja harrastus vuosikymmenien ajalta. Hän on löytänyt Suomesta uusia raakkujokia ja osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön.

Hukkajoen tapauksen myötä yhä useamman tietoisuuteen nousevat myös virtavesien kunto ja metsätalouden jättämät suojavyöhykkeet. Suositus olisi 45 metriä, mutta Hukkajoen varteen kaadettu hakkuuaukea erottuu selvästi törmälle jätetyn puurivistön läpi.

Moilanen kertoo nähneensä aiemminkin työssään jälkiä, joiden perusteella metsäkoneella on oikaistu joen yli. Piittaamattomuutta, hän ajattelee. Sitä paitsi, myös joki on jonkun omaisuutta.

Nyt tästä kaikesta puhutaan.

– Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.