Herkkutatteja, kantarelleja, haapa- ja kangasrouskuja, punikkitatteja ja isohaperoita. Muun muassa näitä Oulun sieniseuran Facebook-ryhmässä kerrotaan jo löydetyn Pohjois-Pohjanmaalta kuluvan heinäkuun aikana.
Etelä-Suomesta on puolestaan Suomen sieniseuran ryhmään päivitetty tietoja muun muassa kehnäsienten, koivunkantosienten ja nurminahikkaiden sadosta.
– Näppituntumalta kaikenlaista sientä on jo noussut ja yhtä aikaa, mikä on aika erikoista, kokenut sienestäjä Ulla Päkkilä arvioi Pohjois-Pohjanmaan tilannetta.
Yli-iissä asuva ja Pudasjärvellä Syötteellä mökkeilevä Päkkilä kertoo löytäneensä ruokasieniä heinäkuussa monipuolisesti, muun muassa haperoita, kantarelleja ja tatteja.
– Kantarellit olivat vielä pieniä, mutta haperoita keräsin aika paljon.
Kangasrouskuja ei ollut vielä runsaasti, mutta "salaattivärkit" Päkkilä kertoo silti saaneensa.
Päkkilä kertoo keränneensä sieniä koko ikänsä ja tarkkailevansa luontoa muutenkin laajasti. Sienisadon ilmestymisessä hän kertoo olevan ajallista vaihtelua, mutta myös lajisto on muuttunut vuosien mittaan.
– Kantarellin levinneisyys on mielestäni laajentunut entistä pohjoisemmaksi, ilmaston lämpeneminen varmaan vaikuttaa, Päkkilä pohtii.
Hän kertoo keränneensä kantarelleja Yli-Iistä jo useamman vuoden ajan.
Tänä kesänä kantarelleja on löytynyt Oulun sieniseuran Facebook-ryhmän tietojen mukaan ainakin Pudasjärveltä, Iistä ja Lumijoelta.
Oulun yliopiston kasvimuseon sienitutkija ja emerita-amanuenssi Esteri Ohenoja vahvistaa Päkkilän arvelun kantarellin yleistymisestä.
– Kantarelli on levinnyt pohjoiseen viime vuosina ja se on siitä kiitollinen laji, että se on usein aikainen, hän kertoo.
Sienikauden alkamisen suhteen Ohenoja kuitenkin toppuuttelee sienestäjiä. Hänen havaintojensa mukaan sieniä on kyllä noussut sopiville, kosteille paikoille, mutta ei vielä mitenkään yleisesti tai runsaasti.
– Nyt kuivuus alkaa jo kuitenkin vähän rasittaa kasvua, ja se voi lykätä varsinaisen satokauden alkua, hän lisää.
Ensimmäisiä itiöemiä ilmestyy Ohenojan mukaan usein jo heinäkuun alussa, kuten tänä vuonna.
– Sienten esiintymisessä on paljon vaihtelua, se on luonnon monimuotoisuutta.
Pohjois-Pohjanmaalla sienestäviä Ohenoja vinkkaa etsimään itiöemiä kosteammista maastoista, mutta isompia saaliita hakevien kannattaa suunnata Etelä-Suomeen, missä heinäkuu on ollut sateinen.
– Etelässä voi olla ihan toinen tilanne, Ohenoja pohtii tämänhetkistä sienirunsautta.