– Aika mukavasti tinttejä on nyt ruokailemassa. Kahdeksan hömötiaista, kaksi kuusitiaista ja kolme töyhtötiaista, sanoo kemiläinen aktiivinen lintuharrastaja Jouko Kärkkäinen.
Hän on tullut tuomaan ruokaa Simon Maksniemeen tekemälleen talviruokintapaikalle ja kirjaa samalla lintuhavaintoja ylös.
Talvisin hän käy ruokkimassa lintuja noin kerran pari viikossa metsäruokintapaikoissa. Niissä käy noin 15 eri lintulajia talven aikana.
– Linnut elävät talvella suurimmaksi osaksi asutusten ja ruokinnan varassa. Metsäruokintapaikka pitää tehdä sellaiseen paikkaan, että sitä pystyy huoltamaan läpi talven ja sinne pääsee kelillä kuin kelillä aurattua uraa tai moottorikelkkareittiä pitkin.
Etenkin tiaiset tykkäävät pähkinöistä. Jouko Kärkkäisen oma linnunruokasekoitus sisältää pähkinöiden lisäksi kauraa ja kuorittuja auringonkukan siemeniä. Mukaan hän laittaa myös vähän kuorellisia auringonkukan siemeniä kuivikkeeksi. Jos ruoka pääsee kostumaan, se menee pilalle.
– Varsinkin alkutalvesta rasvapötköt ovat hyviä. Niitä voi tehdä itse sulattamalla vähän munkkirasvaa ja lisäämällä sekaan ruokaöljyä pehmentämään, jolloin ne eivät kovilla pakkasillakaan jäädy niin helposti. Mitä enemmän öljyä laittaa, sitä pehmeämpää rasvapötköstä tulee.
Rasvapötkön Kärkkäinen laittaa metallilangasta taivuttamansa verkon sisään ja kiinnittää puun oksalle.
Kun rasvapötkö on syöty loppuun, hän desinfioi verkon kuumentamalla. Samoin puiset lintulaudat on hyvä välillä puhdistaa kunnolla.
– Maahan ruokittavien lintujen, kuten keltasirkun, ruokapaikka on syytä välillä vaihtaa toiseen paikkaan, niin se pysyy puhtaampana.
Kärkkäinen on vuosikymmenien lintuharrastuksen aikana oppinut matkimaan yli sadan linnun ääntä. Hänen lisäkseen Suomessa lienee arviolta 100–150 henkilöä, joilla on sama taito.
Kun hän aikansa juttelee linnuille, monet lajit tulevat herkästi lähemmäksi katselemaan. Kun lintu on yksin, se saattaa jopa istahtaa Kärkkäisen pään päälle.
Syksyllä nuoret linnut ovat erityisen uteliaita.
– Kun linnuille juttelee, ne saa helposti tulemaan aika lähelle ja luottamaan ihmiseen. Turvallisuusnäkökulma on tärkeä linnuille. Kuvaaminenkin onnistuu silloin helposti
Jouko Kärkkäinen aloitti lintuharrastuksen yläkouluiässä. Aluksi hän kuvasi lintuja ja onnekseen pääsi kiertelemään lintuasiantuntija Pentti Rauhalan kanssa. Siinä hän sai paitsi palavan innostuksen lintuihin, oppi paljon myös lintujen käyttäytymisestä ja äänistä. Kärkkäinen sai olla mukana myös, kun Rauhala teki linnustoselvityksiä ja -laskentoja.
– Pentin matkassa pääsin sellaisiin paikkoihin, joihin minulla ei olisi muuten ollut mitään mahdollisuuksia ja näin maailman aivan toisesta näkövinkkelistä.
Nyt Kärkkäinen käy käytännössä päivittäin lähiluonnossa, lintuharrastus pitää miehen liikkeellä ja on samalla lääkettä välillä vihoittelevaan selkään. Reissuilla menee helposti neljäkin tuntia, ja ne pitävät miehen kunnossa.
– Se on sellaista retkeilyä. Luonto on täynnä kaikenlaisia elämyksiä. Jos jotain kiinnostavaa tulee vastaan, aika menee kuin siivillä.
Kärkkäinen on eläkkeellä eikä halua tehdä ammattimaista linnuston selvittämistyötä esimerkiksi YVA-selvityksiin. Silloin harrastus menisi jo työksi.
Hän on retkikummi ja käy vetämässä luontoretkiä koululaisille. Kemi-Tornion Lintuharrastajat Xenus ry:hyn Kärkkäinen liittyi jo teini-iässä.
Lintujen metsäruokintaan hän haluaa kannustaa ihmisiä senkin takia, että metsässä näkee lajeja, joita kotipihoilla ei näe.
– Uuden lajin kohdalla linnun käyttäytyminen herättää kiinnostuksen. Ääni, muoto ja pukutuntomerkit antavat lisäselvitystä. Kiertelen ja katselen ja laskeskelen lintumääriä, teen ensimmäisiä ja viimeisiä lintuhavaintoja, seuraan suurimpia parvia ja valokuvaan.
Pikkuharvinaisuuksia tulee vastaan vuosittain. Merellä Kärkkäinen näki taannoin leveäpyrstökihun, jota hän ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.
– Lokakuussa kotipihani ruokintapaikalle ilmestyi pähkinänakkeli. Edellisestä kerrasta oli 30 vuotta, Kärkkäinen kertoo.