Mes­ta­ri­veis­tä­jä

Rytmikäs kalke kaikuu hiljaisessa metsässä.

Irlantilainen John Gibbons, 42, seisoo vaakatasoon asetetun männynrungon päällä leveässä haara-asennossa. Kirves heilahtaa hallitusti kerta toisensa jälkeen. Puulastut sinkoavat ympäriinsä.

Olemme Rovaniemen ja Ranuan rajalla, keskellä etelälappilaista sekametsää. Gibbons näyttää meille, miten juuri metsästä kaadetusta männystä veistetään kirveellä hirsiä.

Menetelmä on vanha: tällä tavalla tehtiin aikoinaan hirret kaikkiin suomalaisiin hirsirakennuksiin.

Kirveellä veistäminen on Gibbonsin mukaan insanely dangerous eli järjettömän vaarallista. Yksi hutilyönti voi viedä varpaan tai pahimmassa tapauksessa iskeä kirveen terän ylemmäs jalkaan.

Kirves on niin raskas ja terävä, että turvakengistä ei ole juurikaan apua.

Vaarallisin osuus on veistämisen viimeinen vaihe.

Siinä puuseppä seisoo hirren vieressä ja tasoittaa puun pintaa sivusuunnassa. Jalat ovat suoraan heiluvan kirveen tulilinjalla.

– Vaarasta täytyy olla tietoinen, Gibbons sanoo.

– Toisaalta sitä ei voi ajatella liikaa, koska silloin flow kärsii.

John Gibbons innostui perinteisestä hirsirakentamisesta vuonna 2018.

Tuolloin hän kävi Latviassa kymmenen päivän mittaisen hirsirakentamisen kurssin. Päivisin kurssilaiset osallistuivat ohjatuille tunneille. Iltaisin koko opiskeluporukka palasi verstaalle viettämään vapaa-aikaa.

– Meillä oli käsissä rakkoja rakkojen päällä. Se oli maagista.

Myöhemmin Gibbons kävi vielä Pudasjärvellä vuoden mittaisen teemaan liittyvän koulutuksen.

Lappiin kotiutuneen Gibbonsin puhe on suomen ja englannin sekoitusta. Suomen kielessä hänen erikoisosaamisaluettaan ovat rakentamiseen liittyvät termit: hän osaa käyttää sellaisia sanoja kuin ”sisäilmaongelma” ja ”ulkovuoripaneeliremontti”.

Pohjakoulutukseltaan hän on carpenter-joiner, puuseppä ja kirvesmies.

Tänä päivänä harva kirvesmies koskee kirveeseen työpäivänsä aikana. Myös Gibbons työskentelee rakennustyömailla, joilla käytetään nykyaikaisempia työkaluja.

Mieluiten hän kuitenkin tekee töitä tavallisella kirveellä.

Häntä viehättää se, että työkalu on mitä yksinkertaisin, ja silti – tai juuri siksi – sen tehokas ja tarkka käyttö vaatii valtavasti taitoa.

Ja vaikka olisi kuinka taitava, yksi virhe voi viedä ”LKS:aan tai hautausmaalle”.

Vuosia sitten Gibbons testasi työkaverin yllyttämänä, pystyisikö hän ajamaan partansa kirveellä.

Kyllä pystyi.

– Kirveet ovat järjettömän teräviä, insanely sharp.

Irlantilainen puuseppä päätyi Lappiin pitkän maantieteellisen mutkan kautta.

Maailmankansalaisuus sai alkunsa maaliskuisena maanantaina vuonna 2006. John Gibbons istui aamukahvilla työpaikallaan puusepänliikkeessä Koillis-Irlannissa, kun hänen mittansa tuli äkkiä täyteen.

– Siinä hetkessä olin että ei. Ei enää lisää tätä kiitos.

Hän soitti matkatoimistoon ja varasi lennon Australiaan.

Gibbons ilmoitti palaavansa työpaikalle kahden viikon päästä, mutta niin ei koskaan käynyt. Sen sijaan hän tapasi Sydneyssä ”hurmaavan suomalaisnaisen”, joka oli kotoisin Rovaniemeltä.

Seurasi vuosien etäsuhde, jonka aikana Gibbons asui osin Suomessa, osin Irlannissa.

Vuonna 2011 hän asettui puolisonsa kanssa pysyvästi Rovaniemelle. Pariskunta muutti Gibbonsin rakentamaan omakotitaloon Ounasrinteelle, meni naimisiin ja sai pienen pojan.

Pian lapsen synnyttyä pari erosi.

Eron jälkeen Gibbons pohti, mitä seuraavaksi. Ex-vaimo oli ostanut hänet ulos yhteisestä talosta, ja hänellä oli myös jonkin verran omia säästöjä.

Irlantilainen päätyi selaamaan Rovaniemen ympäristön asuntotarjontaa Tori.fi:stä. Tervolasta löytyi rintamamiestalo, joka maksoi juuri sen verran kuin Gibbonsilla oli rahaa.

Niinpä hän osti talon.

Siinä kohtaa Gibbons tiesi Tervolasta kaksi asiaa: siellä oli kauppa, ja kunta sijaitsi Rovaniemen ja Tornion välillä.

– Pian ostamisen jälkeen kaduin päätöstä. Mutta en kadu enää.

Ratkaisu oli impulsiivinen, niin kuin John Gibbonsin elämänvalinnat tuppaavat olemaan. Hän ajattelee, että parhaat päätökset syntyvät hetkessä.

– That’s basically how I operate. Mitä enemmän ajattelet, sitä todennäköisemmin mitään ei tapahdu.

Gibbonsin mielestä Tervola on pieni ja hiljainen, mutta kiva. Paikalliset ovat ottaneet irlantilaisen osaksi yhteisöä. Aika ajoin naapuri kyselee lounaalle tai käy tuomassa itseleivottua pullaa.

– Kaikki ovat niin mukavia. I absolutely love it there.

John Gibbons rakastaa vanhoja hirsirakennuksia, joilla on tarina ja luonnetta.

Mutta myös hänen lautaverhoillulla rintamamiestalollaan on tarina.

Talon rakensi mies nimeltä Aale Lilleberg. Hän jätti kotipitäjänsä Tervolan taakseen 18-vuotiaana ja lähti sotimaan.

Lilleberg selvisi talvisodasta ehjänä mutta sai jatkosodan aikana keuhkotaudin. Hänet lähetettiin toipumaan taudista Paimion parantolaan Varsinais-Suomeen. Siellä hän rakastui nuoreen Sylviaan, joka työskenteli hänen hoitajanaan.

Sodan jälkeen rakastavaiset muuttivat yhdessä Tervolaan ja saivat liudan lapsia. Lilleberg rakensi perheelleen talon, jossa John Gibbons nyt asuu, ja opiskeli sähköasentajaksi.

Mukavaksi muokkautunut arki romahti, kun Lilleberg kuoli työtapaturmassa 46-vuotiaana.

Hän oli tarkastamassa Ossauskosken tulvaluukkujen toimintaa. Luukut avautuivat yllättäen ja vesimassa vei miehen mennessään. Sen jälkeen Sylvia myi talon ja muutti lapsineen Etelä-Suomeen.

Pari vuotta sitten Lillebergien lapset soittivat John Gibbonsille. He halusivat tulla katsomaan synnyinkotiaan, jota he eivät olleet nähneet lapsuutensa jälkeen.

Gibbons on asunut talossa nyt nelisen vuotta. Sinä aikana hän on tehnyt siihen pientä pintaremonttia.

Lisäksi hän on rakentanut etupihalle uuden kuistin. Hän poisti vanhan kuistin sitomalla siihen köyden ja vetämällä sen Jeepillä irti, kuin elokuvissa.

Hän olisi ehkä remontoinut enemmänkin, jos hän aikoisi jäädä. Gibbons kuitenkin haaveilee ajasta, jolloin hänellä olisi varaa ostaa itselleen vanha hirsitalo.

Sellainen, jonka hän voisi kunnostaa entiseen loistoonsa.

Katso videolta, miten vanhan kuistin irrottaminen tapahtui:

John Gibbons on omien tietojensa mukaan ainoa, joka tekee hirsipalkkeja perinteisellä menetelmällä Lapissa.

Nykyään on tarjolla helpompikin tapa. Rungon sivut saa suoriksi sähköisellä kulmahiomakoneella. Koneeseen on saatavilla myös teriä, joiden leikkuujälki näyttää siltä kuin se olisi tehty käsin kirveellä.

Gibbonsin suhtautuminen jäljitelmiin on kaksijakoinen. Toisaalta lopputulos näyttää hienolta. Toisaalta se ei ole sitä, mitä se esittää olevansa.

– Ne ovat fake ax marks, feikkikirveenjälkiä.

Moni on kysynyt Gibbonsilta, miksi hän tekee hirsiä kirveellä. Eikö olisi helpompaa vain leikata rungot?

– Why do you do anything? Jos teet perinteisiä rakennuksia ja haluat tehdä sen kunnolla, se täytyy tehdä tällä tavalla.

Gibbons perusti pari vuotta sitten oman yrityksen, Arctic Carpentry oy:n. Uutena, ulkomaalaistaustaisena yrittäjänä toimeksiantojen saaminen oli varsinkin aluksi vaikeaa.

Irlantilainen on taklannut ongelmaa muun muassa tekemällä tuotteita ensin ja myymällä ne vasta sitten.

Tällä tavalla hän on kaupitellut Facebookissa esimerkiksi kaksi hirsisaunaa. Molemmat myytiin muutamassa päivässä.

Etelälappilaisessa sekametsässä järjestetyn kirvesnäytöksen jälkeen John Gibbons haluaa näyttää meille vielä jotain muutakin.

Vähän matkan päässä on Gibbonsin rakentama mökki. Sen kantavat rakenteet on tehty kirveellä veistetystä hirrestä.

Hirret olivat Gibbonsin ja hänen opiskelukavereidensa kouluprojekti Latvian hirsirakennuskurssilla. Kurssin lopuksi Gibbons osti hirret ja lähetti ne Lappiin. Täällä hän rakensi mökin loppuun omin voimin.

Projektia varten Gibbons rakensi myös omatekoisen nosturin kettingistä ja kolmesta männynrungosta.

Mökin kantavat rakenteet ovat näkyvissä seinien sisäpuolella. Rakenteissa ei ole käytetty ainuttakaan naulaa tai ruuvia. Painavia hirsiä pitävät paikoillaan puutapit.

Tällainen rakennustyyli on Gibbonsin mukaan tavallinen esimerkiksi perinteisessä saksalaisessa rakentamisessa. Myös osa vanhoista eurooppalaisista kirkoista on rakennettu samalla tyylillä.

– Se on kuin skeleton, luuranko. Siitä näkee, mikä pitää rakennusta pystyssä.

Kun Gibbons mökin valmistumisen jälkeen laittoi lopputuloksesta kuvia Facebookiin, moni viisasteli, että rakennus ei tulisi kestämään lumikuormaa.

Puuseppää kommentit huvittivat. Talon runko on rakennettu valtavista mäntypalkeista. Niistä suurimmat painavat lähes 250 kiloa.

– Tällaisen mökin katolle voisi parkkeerata rekka-auton. Mutta ihmiset eivät ymmärrä. Pitäisi olla 7 000 naulaa ja kulmarautoja.

Iso osa Lapin vanhasta rakennuskannasta tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Silti Lapissa kulkiessa näkee Gibbonsin mukaan yhä paljon vanhoja rakennuksia, jotka mätänevät pystyyn.

– Ihmisillä ei näytä olevan kiinnostusta korjata niitä.

Gibbons arvostaa ennen sotia rakennettuja taloja. Silloin taloissa hyödynnettiin luonnollisia materiaaleja, joille annettiin tilaa hengittää.

1950-luvulta alkaen kohteissa on käytetty moderneja rakennusmenetelmiä, joihin liittyy monenlaisia ongelmia.

Esimerkiksi 1970–80-luvuilla rakennetut talot ovat puusepän mukaan usein hometaloja, joissa kaikki on kääritty muoviin. Hän kutsuu niitä ”muovipussitaloiksi”.

Gibbons ei usko, että myöskään viime vuosina rakennetut tavalliset talot ikääntyvät kovin arvokkaasti.

– On jotenkin kaukainen ajatus, että nämä uudet omakotitalot olisivat pystyssä vielä sadan vuoden päästä ja niitä haluttaisiin kunnostaa.

Hirsi- ja palkkirakennukset sen sijaan kestävät aikaa.

Gibbonsista on mukava ajatella, että jos hänen rakentamaansa mökkiä huolletaan eikä se satu tuhoutumaan tulipalossa, se on todennäköisesti pystyssä vielä 500 vuoden päästäkin.

Silloin joku ehkä remontoi sitä ja miettii, että kukahan tämänkin rakensi.

– Se ei varmasti arvaa, että se oli irlantilainen tervolalainen höpö jätkä.