Jennin Räinän esi­kois­ro­maa­ni kertoo ihmisen halusta hallita luon­toa, mutta olla myös yhtä sen kanssa – ­Lo­pul­ta luonto kui­ten­kin aina voittaa

Suon syvimmissä kerroksissa hajoaminen lakkaa ja kaikki säilyy siellä muuttumattomana, Räinä maalaa.

Onko tämä ohjeeksi ihmiselle eli että kyetäkseen säilyttämään minuutensa, ollakseen hajoamatta, on sukellettava omaan sisimpäänsä?

– On se ehkä sitäkin, mutta enemmän halusin pohtia toisen päähenkilön, Hellän, kautta muistojen ja paikan välistä yhteyttä ja sitä, että jos paikka katoaa, mitä tapahtuu muistoille.

Hellä tuntee solastalgiaa, ikävää kadonneeseen maisemaan, Räinä toteaa.

– Suossa on jotain hyvin rauhoittavaa – siis siinä ajatuksessa, että kaikki säilyy.

Suon kerrokset ovat Räinälle myös ajan vertauskuva. Ajallinen perspektiivimme on vajavainen ja näemme vähän, vaikka kuvittelemme katsovamme paljoa.

– Meille Suomi on nuori kansakunta ja nuori maa, mutta allamme menee kallion juoste, joka on maailman vanhimpia. Ja soissa makaa tuhansien vuosien historia ja metsissä on satojen vuosien historia, ikimetsissä tuhansien.

Romaanin tapahtumapaikkana on pohjoispohjalainen rannikkopitäjä. Lautoja ikkunoissa, nurmettuneet pihatiet ja asukkaiden enemmistö niitä, jotka muistavat viime sodan. Kuin elämästä olisi siellä tulossa historiaa.

Hellä on suonraivaajien perillinen, toinen päähenkilö Juho perustaa paikkakunnalle ekoyhteisön, joka haluaa korjata ihmisen jälkiä metsäojitetulla suolla.

– Romaani kertoo suon ennallistamisesta, mutta ei kuitenkaan kerro. Suo on vain näyttämö ihmisen toiminnalle ja paremman maailman etsimiselle.

Sen sijaan teos on selkeässä ketjussa Räinän aiempien teosten, tietokirjojen, kanssa. Niissä tekijä liikkui autioituvan maaseudun ja sen ihmisten, metsän ja metsäkansalaisten ja näiden luontokokemusten parissa.

Romaaniin on ollut selvä tie.

– Tie tosiaankin. Ajatus romaanista on ollut pitkään, pikkutytöstä. Tehdessäni toimittajan työtä ymmärsin, miten vähän se jättää aikaa ja energiaa omalle kirjoittamiselle. Jäätyäni freelanceriksi 2012 tajusin voivani jakaa työpäiviäni eri tavalla.

Räinällä oli nyt tilaa muttei proosan tarpeita, ja pidempään muotoon siirtyäkseen hän aloitti Reunalla-teoksen (Like 2017) työstämisen.

– Sen myötä aihe romaaniin löytyi ja joulukuussa 2017 kirjoitin ensimmäisen pätkän. Keväällä 2020 lähetin viimeisen version kustantajan nähtäville.

Ohessa jatkui tietokirjailijan työ. Toisenlainen kirjoittaminen antoi innoitusta ja sisältöä, ruokki.

Räinä sanoo poimineensa tieltään mukaan asioita, sirpaleita, muttei suoranaisesti mitään tai ketään. Itseään hän ei myönnä hahmoihin kirjoittaneensa, mikä olisi esikoisromaanissa tavallista.

Räinän tuntevat näkevät kyllä, missä hänen persoonansa ja kokemuksensa, hänen arvonsa, ovat läsnä.

Teos on jopa pelottavan ajankohtainen eikä lukija ei voi välttyä ajattelemasta Räinän ennustajankykyä.

– Minua ärsytti ja ahdisti, kun tunsin tämän koko ajan olevan hirveän ajankohtainen aihe ja yhtä aikaa asiat muuttuivat. Todellisuus ajoi ohi monista omista havainnoista heti, kun ne oli ehtinyt kirjoittaa. Ja sitten ne piti kirjoittaa uudestaan.

Räinä tähdentää lähteneensä kirjoittamaan lähitulevaisuuteen sijoittuvaa romaania.

– Kustannustoimittaja puhuu solarpunk-teoksesta. Sellainen sijoittuu tulevaisuuteen, mutta avaa myös näkymiä siihen, miten muuttuneessa maailmassa voitaisiin toimia.

Romaani kertoo ihmisen halusta hallita luontoa mutta olla myös yhtä sen kanssa. Ja siitä, että se on mahdotonta: luonto voittaa.

– Minulla on ollut eräänlainen johtolause: "Halu tehdä hyvää ei riitä."

– Hyvääkin tehdessään ihminen kompastuu helposti inhimillisyyteensä: pikkumaisuuteensa, itseriittoisuuteensa, kunnianhimoonsa ja tarpeeseensa saada tunnustusta.

Onko esikoisromaani tämän tietyn tien päätepiste vai etappi?

– Etappi se on! Sehän tässä on huvittavaa, että saatuani yhden teoksen lähes valmiiksi, olen jo aloittanut seuraavan kirjoittamisen.

Räinä vertaa tilannetta rakastumiseen, jolloin viettäisi kaiken aikansa uuden tunteen kohteen kanssa.

– Olen tajunnut haluavani jatkaa proosan kirjoittamista. Ja pysyn samoilla seuduilla edelleen: romaani sijoittuu 1700-luvun Iihin, isonvihan vuosiin. Ensimmäinen versio on jo valmis.

– Usein muistetaan Hailuodon surmanyö ja unohduksiin jää, kuinka kasakat tuhosivat moneen otteeseen merenrantakyliä Kemin ja Oulun välillä. Sukuani eli tuon ajan Iissä ja minua kiinnostaa pohtia, missä he ovat tuolloin olleet.

– Annoin ensin fiktiolle vallan ja kirjoitin tarinan muutaman epäluotettavan sukutarinan pohjalta. Nyt on aika penkoa arkistoja.

Lue myös: Arvio: Jenni Räinän esikoisromaani Suo muistaa on oivaltava ja ajankohtainen ihmisen, luonnon ja ilmastokriisin kuvaus