Mat­kal­la etelään

Jarno Eilola heittää rinkan auton perään ja istahtaa takapenkille Limingassa.

24-vuotias tamperelainen liftari on matkalla kohti etelää. Kyyti Raaheen edistää hänen matkantekoaan 50 kilometrin verran.

Koti häämöttää kuukauden kiertämisen jälkeen parin päivän päässä. Kesäkuun alussa Eilola aloitti matkansa Tampereelta Helsinkiin, mistä hän siirtyi laivalla Viroon.

Sieltä alkoi kierros: Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Tanska, Ruotsi, Suomi. Litania tulee nopeasti, sillä hän on toistanut sen niin monta kertaa.

Puolassa oli vaikea navigoida ilman älypuhelinta. Eilola eksyi monta kertaa, ja yöpaikkakin oli vaikea löytää. Latviassa oli keittokomeron kokoinen kyläkauppa.

Viron Tartossa Eilola yöpyi yhteisöllistä elämää viettävässä ortodoksiperheessä, joka asui Neuvostoliiton aikaisten työläisten talossa.

Saksassa hän vietti aikaa entisten liftareiden kanssa. Tanskasta hän löysi ihmisen, josta tuli erittäin läheinen ystävä.

Rovaniemellä hän piirteli poroja uimarannalla, ja kerran telttayönä kastui kamppeineen läpimäräksi vesisateessa. Toisen kerran hän oli menossa yöksi leirintäalueelle, mutta pääsy tyssäsi portilla vaadittuun QR-koodiin.

Ja niin edelleen.

Mieleen painuneita kohtaamisia ja sattumuksia on ollut niin paljon, ettei liftari tiedä, mitä niistä nostaa erikseen reissunsa huippukohdiksi.

Oulun osuus, eli Rovaniemeltä Ouluun, sujui tänä kesänä eniten keskivertoliftauspäivän tapaan. Siitä ei siis jäänyt mehevää kerrottavaa.

Toista oli viime kesänä.

– Uimahalli oli purettu ja kirjasto remontissa. Yritin löytää rantasaunaa, mutten löytänyt. Kyytiä Oulusta oli vaikea saada, joten kävelin Kempeleeseen asti rinkka selässä, Eilola kertaa nyt jo hauskaksi muuttunutta muistoa.

Kierroksensa varrella hän on saanut yli 60 kyytiä, eikä yksikään niistä ole tuntunut huonolta tai vaaralliselta.

– Usein kyytiä ovat tarjonneet entiset liftarit tai sellaiset, jotka tuntevat liftareita tai ovat ottaneet heitä kyytiin aiemminkin, Eilola kuvailee.

Osa kyyditsijöistä on ensikertalaisia. He ovat nähneet liftareita aiemmin ja päättäneet tarjota kyydin aikansa tuumittuaan.

Kuskeja yhdistää Eilolan mukaan sosiaalisuus, ja sama pätee myös häneen.

– Todella tykkään tutustua ihmisiin.

Siinäpä se kiteytettynä, liftaamisen suola ja sokeri. Ihmisten kohtaaminen ja joskus yletönkin ystävällisyys, jota tuntemattomilta saa osakseen.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) keräsi suomalaisten muistitietoa liftaamisesta vuonna 2020. Arkistotutkija Marja-Leena Jalava toimitti aineistosta kirjan Liftausmuistoja (2022). Tulevana syksynä hän aloittaa väitöskirjan tekemisen aiheesta.

Vapauden tunne, omannäköinen tapa matkailla ja omat aikataulut. Nämä syyt ovat vetäneet liftareita tien päälle vuosikymmeniä.

Toisaalta ne ovat paradoksi, sillä sattumalla on aina sormensa pelissä: Saanko kyydin, ja millainen se sattuu olemaan? Millaisen ihmisen tulen kyytiin hypätessäni kohtaamaan?

Jalavan mukaan hyvät kokemukset ruokkivat intoa jatkaa liftaamista. Niitä on ylivoimaisesti suurin osa, vaikka kauhutarinat helposti korostuvat.

Ennen halpalentoja, edullisia bussimatkoja ja yleistä vaurastumista liftaaminen oli monelle ainoa keino nähdä maailmaa. Syyt ovat olleet myös käytännöllisiä, kuten joukkoliikenteen huonot aikataulut tai rahan säästö.

Nykyisin liftaamisessa painavat Jalavan mukaan vapauden kokemisen lisäksi ekologiset syyt, individualismin haastaminen ja elämyshakuisuus. Ympäristötietoisuus on lisännyt maata pitkin matkustamisen suosiota.

– Liftaaminen on vastareaktio kaupallisille matkustusmuodoille, hän sanoo.

Kyydintarjoajat ovat hänen mukaansa useimmiten entisiä liftareita, jotka haluavat maksaa takaisin aikanaan saamaansa hyvää.

Toinen ryhmä ovat pitkää matkaa ajavat, jotka kaipaavat juttuseuraa.

– Uteliaat ja ennakkoluulottomat ihmiset ottavat kyytiin, Jalava kiteyttää.

Rinkkaansa Jarno Eilola on pakannut teltan, makuualustan, makuupussin, ruokaa, taidetarvikkeita, vaihtovaatetta sekä toppatakin, joka on toiminut myös tyynynä.

Älypuhelinta hän ei enää omista, joten hän on kerännyt reissussa tarvitsemansa kartat vihkon väliin. Pankkiasiat hoituvat ID-laitteella.

Reissuöistä noin puolet Eilola viettää teltassa, toisen puolen sohvasurffaten tuttujen tai ennestään tuntemattomien ihmisten luona.

– Joka ikinen niistä on ollut mahtava kokemus. Ne ovat ehdottomasti mukavampia kuin telttayöt.

Sohvasurffauspaikoissa hän saattaa myös kokata ruokaa ja päästä pesulle.

Välillä Eilola pärjäilee leivällä ja lämpimässä säilyvällä maapähkinävoilla, välillä hän syö ravintolassa.

Joillakin huoltoasemilla on peseytymismahdollisuus, toisinaan pesu hoituu uimahallissa tai pesulapuilla.

Viime vuonna Eilola matkusti peukalokyydillä Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen. Kulkeminen ilman suunnitelmaa ja etukäteisselvittelyä oli raskaampaa ja vaikeampaa.

Tänä kesänä hän on ammentanut hitchwiki-verkkosivulta muun muassa tietoa hyvistä liftauspaikoista.

Inspiraatiota ovat tuoneet kämppäkaveri sekä Youtube-videot, joissa matkaillaan ympäri maailmaa, kuka milläkin tavalla.

Ihmiskohtaamisten lisäksi Eilolaa viehättää kaikessa hippeilyssä vapaus: peukalokyydillä voi kulkea ilmaiseksi oikeastaan mihin vain. Liftaaminen on hänen mukaansa helppoa sekä päästötöntä, sillä kyytiin ottava ihminen on joka tapauksessa jo autoilemassa jonnekin.

Matkustaminen vaatii hänen mielestään vain rohkeutta ja aikaa. Jos oma rohkeus ei riitä, Eilola suosittelee kokeilemaan kaverin kanssa.

Moni autoissa tavattu juttukaveri on kertonut Eilolalle, että liftareita ei näe tien päällä enää yhtä paljon kuin ennen. Hän kuitenkin uskoo, ja toivoo, että suosio on nousussa.

– Silloin tapaisi enemmän samanhenkisiä ihmisiä.

Suosion kasvua ruokkivat hänen mielestään hyvät kohtaamiset, positiiviset tarinat ja kokeneiden esimerkki.

Liftaamiseen liittyy vapauden tunteen lisäksi toinenkin paradoksi, Marja-Leena Jalava sanoo. Monet vanhat liftarit muistavat vain hyviä kokemuksia, mutteivät silti suosittelisi samaa vaikkapa lapselleen.

Epäluuloisuus on kasvanut, vaikka todellisia syitä sille on vähemmän. Ihmisistä on tullut varovaisempia vieraita ihmisiä kohtaan, ja se on Jalavan mielestä yllättävää ja surullista.

Kyytiläisen ja kyydinantajan suhde perustuu luottamukseen. Molemmat punnitsevat tilanteessa luottamuksen ja riskien välillä.

Jalava vertaa kyytiin menemistä kyläilytapahtumaan. Kummassakin tilanteessa kohdataan toisia ihmisiä ja tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kunnioitusta kyydinantajaa tai isäntäväkeä kohtaan.

Yhteinen automatka pienessä tilassa, usein kaksin, on hänen mukaansa mahtava mahdollisuus syvällisiin keskusteluihin.

– Moni on pystynyt kertomaan henkilökohtaisista ja intiimeistäkin asioista, kun tiedetään, ettei myöhemmin enää kohdata, Jalava sanoo.

Joskus pyyteetön ystävällisyys ulottuu tarjottua matkaa laajemmalle. Kyytiläinen saatetaan viedä hänen kotiovelleen asti, hänelle voidaan tarjota majapaikkaa tai valmistaa aamiaista.

Kohtaamisista syntyy hyviä ja syviä jälkiä, joita moni muistelee vuosikymmenienkin jälkeen.