Kuvassa on susi. Se astelee kameraan oikealta ja sen vartalosta näkyy vain puolet. Kuva on herkullisella tavalla rosoinen: valaistus on nurinkurin, sillä susi on varjossa ja aurinko osuu itse kohteen sijaan maahan sen takana. Rajaus on vähän sinne päin, eikä susi – tai se osa eläimestä, joka on ehtinyt kuvaan – ole täydellisen tarkka.
Tällaisia kuvia tulee Instagramissa vastaan harvoin. Kuvan on ottanut valokuvaaja-tietokirjailija Antti Haataja, yksi harvoista suomalaisista luontokuvaajista, joka on onnistunut ottamaan kuvan sudesta luonnossa. Kuva taltioitui riistakameraan Kainuussa kesällä 2020 petoeläinten kulkureitillä.
Instagramin Suomessa otettuja luontokuvia selaillessa syntyy vaikutelma, että revontulet loimuavat koko ajan taivaalla tykyn peittämässä metsässä ja koska tahansa voi kohdata suloisen karhun tai suden. Todellisuudessa vain pari prosenttia Suomen metsistä on luonnontilaisia ja harmaasudet erittäin uhanalaisia.
"Sama kuin eläintarhassa kävisi"
Lähestulkoon kaikki petoeläinkuvat on otettu kojusta, jonka viereen eläin on houkuteltu ruualla. Sellaisen kuvan karhusta otti viimeistä kertaa vuonna 2018 suomalainen Instagramin tunnetuksi tekemän luontovalokuvaaja Ossi Saarinen eli alias @soosseli.
Saarisen saapuessa paikalle karhut olivat valmiina odottamassa, eivätkä ne reagoineet ihmisten saapumiseen. Kojuyrittäjä vei karhuille mönkijällä ruokaa ja yön aikana noin kymmenen karhua kävi sitä syömässä.
– Silloin totesin, että se on sama kuin eläintarhassa kävisi. Se oli shokeeraava kokemus. Kuvaaminen oli helppoa, eikä siinä ollut mitään haastetta.
Hän on yksi harvoista Suomen Instagram-luontokuvaajista, joka pitää ilmastonmuutosta ja luontokatoa julkaisuissaan esillä.
Saarisen mukaan, jos suomalaiset kuvaajat jakavat kuvia karhuista, on heidän keskuudessaan päivänselvää, että kuva on otettu kojulta. Mutta jos asiasta mainitsee Instagram-tilillä, kertovat varsinkin ulkomaiset seuraajat Saariselle olevansa yllättyneitä.
– He luulevat, että karhuja tulee vastaan noin vain. Sama homma metsän kanssa: jos mainitsen, miten vähän Suomessa on luonnontilaista metsää jäljellä, moni suomalainenkin yllättyy.
Antti Haatajan mukaan kuvatulva uhanalaisista petoeläimistä, eeppiset tykkylumikuvat ja kuvat iloisista, merkkivaatteisiin pukeutuneista nuorista juomassa kuksasta kahvia kansallispuistossa muokkaavat tapaamme tulkita ja katsoa luontoa.
– Luonto on kaunista ja mukavaa taltioida, ja sehän myy, Haataja toteaa.
Algoritmit kiiltokuvien puolella
Ossi Saarisen mukaan kuvaajan ei tietoisesti pitäisi antaa harhaanjohtavaa kuvaa kuvaustilanteesta. Ympäristö- ja ilmastokysymyksistä kommunikoinnissa on kuitenkin yksi iso ongelma: Instagramin algoritmi suosii kauneutta. Esteettiset, näyttävät kuvat saavat parhaimman yleisön ja kuvien ottaja lisää seuraajia.
– Itse pyrin mahdollisimman paljon tuomaan esille, että luonto ei ole ihan niin kaunista kuin mitä Instagram antaa olettaa, Saarinen sanoo.
Myös Saarisen julkaisemista kuvista suurin osa on kauniita luontokuvia ja usein niissä esiintyy eläin. Kuvat hakkuuaukeista eivät saisi näkyvyyttä.
– Ideani on ollut, että yritän hankkia näkyvyyden koskemattoman luonnon ja suloisten eläinten kuvilla. Sitten tuon muun sisällön hankkimalleni yleisölle. Käytännössä olen kertonut tekstillä, miten uhanalainen laji on, mitkä ovat sen tulevaisuuden näkymät ja miten ihmiset vaikuttavat lajin elämään.
Instagramissa julkaistut luontokuvat myös toistavat usein samoja ideoita, paikkoja ja kuvakulmia. Yllä olevasta upotuksessa näet Insta_repeat -tilin koosteen samanlaisista lintukuvista.
Koko talven urakka: Tuloksena nolla kuvaa
Antti Haataja kirjoitti Vihreässä Langassa vuonna 2019 julkaistussa esseessään Väärin kuvattu luonto, miten petoeläinten virtuaalipopulaatio eli esimerkiksi juuri Instagramien kuvissa näkyvien susien määrä on paljon suurempi kuin susien todellinen määrä luonnossa.
– Se vääristää kuvaa, Haataja huomauttaa.
Eläin näkyy jatkuvasti ihmisten kollektiivisessa visuaalisessa katalogissa, minkä vuoksi käsitys eläimen todellisesta populaation koosta vääristyy.
Antti Haataja jos kuka tietää, miten vaikea esimerkiksi susi on kuvata luonnossa.
Talvella 2019–2020 Haataja yritti kuvata susia Kuhmossa. Hän asetti seitsemän riistakameraa noin 50 neliökilometrin alueelle ja vaihteli kameroiden paikkaa talven mittaan. Hän oli etsinyt paikkoja, jossa sudet liikkuvat ja asensi kameroita kulkureiteille, joita ounasteli susien käyttävän uudelleen.
– Toukokuussa hiihtäessäni kameroideni kanssa takaisin autolle mietin, että onhan tämä järjetöntä hommaa. Koko talven saldo oli nolla kuvaa.
Luontoa pitää opetella lukemaan
Mitä paremmin luonnosta tietää, sitä helpompaa on huomata, että luonto ei ole kuten Instagramissa, sanoo Ossi Saarinen. Nuorempana kaikki metsät olivat Saariselle samanlaisia metsiä. Nykyään hän pystyy erottamaan talousmetsän ja luonnontilaisen metsän sekä tarkkailemaan lajistoa.
Saarinen liikkuu paljon luonnossa, mutta hän on opetellut luonnonlukutaitoa myös lukemalla kirjoja ja katsomalla dokumentteja.
– Itse en jaksaisi kuitenkaan koko aikaa keskittyä negatiivisiin asioihin. Kuvaajalla kiinnostus lähtee kuitenkin siitä, että tykkää olla luonnossa ja nauttii siellä kuvaamisesta.
Luontokatoon ja ilmastonmuutokseen liittyvät asiat tulevat kuitenkin luonnossa yhä useammin vastaan, minkä vuoksi Saariselle on tullut tunne, että niihin pitää puuttua.
Suomen kokoisessa maassa on vain muutamia ammattiluontovalokuvaajia. Antti Haatajan mukaan luontokato ja ilmastonmuutos eivät suomalaisessa luontokuvassa juurikaan näy, vaikka keskustelua asiasta on viime vuosina käyty myös luontokuvaajien keskuudessa.
– Toisaalta, mikä velvollisuus nuorilla on nostaa asiaa esille, jos vanhemmatkaan eivät sitä tee, Haataja huomauttaa.
Haataja suhtautuu kuvan ottamisen työläyteen mahdollisuutena oppia luonnosta. Paikan etsiminen, eläimen rytmin opettelu ja luonnossa liikkuminen pakottavat näkemään ympäristön laajemmin. Hän antaa esimerkin: Teeren kuvaaminen soidinaikaan.
– Soidin pitää itse etsiä edelleen ja siinä etsiessä on kuvaajalla mahdollisuus huomata, miten paljon soita on Suomessa ojitettu.