Pedot verottavat merkittävästi fasaanin poikastuottoa. Tämä selviää Heidi Krügerin väitöskirjasta, jossa tarkastellaan fasaanikanojen ja -poikueiden selviytymistä maatalousympäristöissä.
– Kettu on pahin poikueajan peto, Krüger nimeää tärkeimmän verottajan.
Munapesien tuhoja tutkittiin tekopesillä, joita seurattiin riistakameroilla. Tässä tutkimuksessa selvisi, että eniten fasaaninmunia veivät ja söivät supikoirat.
Fasaani on Suomeen 1900-luvun alussa tuotu laji, jolla on luontaisesti säilyvä kanta, mutta myös tarhalintujen istutukset ovat yleisiä. Tarhalinnut selviävät Krügerin mukaan hengissä villejä lintuja heikommin, sillä ne ovat pedoille helpompaa saalista.
Krüger kertoo väitöskirjansa maastotöitä tehdyn eteläisimmässä Suomessa Siuntiossa ja Pohjois-Savossa Maaningalla.
– Maaningalla petoja oli paljon vähemmän, ja siellä tarhakanat selvisivät yhtä hyvin kuin villit linnut etelässä, Krüger kertoo.
Peltojen pientareet osoittautuivat tärkeäksi ja suosituksi ympäristöksi, kun fasaanipoikueita seurattiin paikantimilla. Erityisesti viljapellon piennar on Krügerin mukaan ihanteellinen ympäristö fasaanipoikueille.
– Pientareet ovat pellon arvokkain osuus, Krüger korostaa.
Fasaanipoikueet syövät hyönteisiä kolme ensimmäistä elinviikkoaan ja pientareet ovat hyviä hyönteisravinnon lähteitä. Piennarvelvoite on jäämässä pois EU:n uudessa yhteisen maatalouspolitiikan suunnitelmassa, mitä Krüger harmittelee.
– Piennar on pieni ala pellosta, mutta sillä on iso merkitys pellon monimuotoisuudelle.
Krüger huomauttaa, että vastaavia elinympäristöjä voisi luoda vaikkapa peltolohkojen väliin hoitokäytävinä.
Fasaani on vieraslaji, mutta ei haitallinen sellainen. Krüger näkee sen kuuluvan Suomen luontoon.
– Fasaaneja on alettu levittää jo antiikin Rooman aikaan. Suomessa se on kulttuurimaiseman lintu ja pihapiirien lintu.
– Suomen luontaisen kannan säilymisen kannalta taajamat ovat olleet tärkeitä, mutta nyt kun petojen määrä on taajamissakin kasvanut, fasaaneilla on sielläkin vaikeampaa, Krüger lisää.
Kanalintukoiraharrastajien kannalta fasaani on merkittävä laji, sillä harrastus perustuu valtaosin fasaaneihin.
Krügerin mukaan tutkimusten tuloksia voidaan hyödyntää tarhalintujen istutuksissa, fasaanin lisäksi esimerkiksi suuresti harvinaistuneen peltopyyn tapauksessa. Tarhalintujen menestymisen kannalta on tärkeä tietää, mitkä riskit uhkaavat lintuja luonnossa.
– Peltokanalinnut ovat paikkalintuja ja niitä on vaikea saada leviämään takaisin sinne, mistä ne ovat kerran hävinneet, hän lisää.
Maatalousympäristön lintuja pidetään myös hyvinä maatalousluonnon monimuotoisuuden ilmentäjinä, joten lintujen menestymiseen vaikuttavat tekijät voivat kertoa laajemmin monimuotoisuuskadosta.
Heidi Krügerin väitöskirja tarkastetaan 20.5. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Fazerin tarhasta Suomen luontoon
Fasaanin luontainen levinneisyys ulottuu laajalle alueelle Aasiassa ja lännessä aina Kaukasukselle asti.
Lajia on yleisesti istutettu riistalinnuksi mm. moniin Euroopan maihin ja Pohjois-Amerikkaan.
Suomen fasaanihistoria alkaa vuonna 1901, jolloin makeistehtailija Karl Fazer perusti Helsinkiin fasaanitarhan, jonka lintuja vapautettiin lähimetsiin.
Tämän jälkeen istutuksia lisättiin hitaasti eri puolelle eteläistä Suomea.
Kylmät talvet ja sotavuodet romahduttivat kannan 1940-luvulla, mutta tämän jälkeen kanta on kasvanut uusien istutusten ja talviruokinnan ansiosta.
Paikalliset kannanvaihtelut, kuten myös vuosien väliset vaihtelut, ovat voimakkaita.
Fasaanin nykyinen levinneisyysalue ulottuu Etelä-Lappiin.