Kusijaiset puolustaa.
Hailuotolaisen luontokuvaajan Esko Pitkäsen valokuvat ovat huolella suunniteltuja, mutta toisinaan sattumalla voi olla yllättävän iso rooli. Esimerkiksi juuri tässä kusiaiskuvassa.
Pitkänen oli hukannut rautakankensa muutama kesä sitten. Pihlajantaimia raivatessaan hän löysi kangen kaatuneena kusiais- eli siloviholaispesään. Kesien kuluessa sen ympärille oli rakennettu komea keko.
Pesää ei voinut oikein säästää, kun Pitkänen otti omaisuuttaan talteen. Yhdyskuntahyönteiset puolustivat tomerasti pesäänsä ja suihkuttivat häiritsijäänsä kohti muurahaishappoa.
Mitä teki luontovalokuvaaja? Hän haki kameransa, asetti kekoon syntyneen montun yli puukappaleen sillaksi ja alkoi kuvata. Komeimmat suihkut syntyivät silloin, kun valokuvaaja heilautti kättään keon yllä.
– Eihän luontokappaleita saisi noin kiusata, mutta oli pakko. Aiheutin tuommoisen hässäkän, mutta en sentään tappanut niitä. Muutamassa päivässä ne kuitenkin korjasivat pesässään olleen rotkon, Pitkänen kertoo.
Pajujen tahtiin huojumalla sai kuvaan kyyn
Ei Pitkänen osannut etukäteen ennustaa sitäkään, että lähtiessään kuvaamaan Petsamon laiturirakenteista lymyileviä kyitä, kuvaan saattaa päätyä muutakin.
– Käärmeet olivat tosi arkoja, ja ne livahtivat herkästi takaisin koloihinsa. Huomasin, että kun heilun samaan tahtiin tuulessa huojuvien pajujen kanssa, käärmeet eivät pelänneet, ja sain ujutettua kameran aika lähelle.
Sattumalta sääski laskeutui kyyn päähän, tunki kärsänsä suomujen väliin ja alkoi imeä. Pitkänen odotti, kunnes hyttysen maha loimotti yhtä punaisena kuin kyyn silmä. Sitten räpsähti kamera.
– Etkö tiennyt, että sääsket pystyvät imemään kyystä verta? No en minäkään.
Teoksen nimi on Hyttynen kyytä kurittaa.
Puppeli pihavaloissa -kuvassa Pitkäsen kamera yhytti piharuokinnalla käyneen metsäjäniksen valoja vasten. Kuva on kuin piirros, jossa on pelkät ääriviivat.
Valmistelutta ei tämäkään valokuva syntynyt. Luontokuvaaja vei pihamaalleen halogeenilampun ja kameran, jonka laukaisi kaukosäätimellä tutun pupun tullessa aterioimaan.
– Monta yötä sitä piti ikkunassa kytätä.
Taikapeili-nimisessä valokuvassa ruskea rusakko ja talvipukuinen metsäjänis sattuivat Pitkäsen ruokintapaikalle samaan aikaan. Kuvassa ne ovat vastakkain ja katselevat toisiaan liki nenännöpökät yhdessä – kuin peiliin, joka heijastaa kuvan erilaisena takaisin.
Dramatiikkaa liittyy kuvaan Parkuva paisti. Merikotka kävi hanhen kimppuun ja repi sen kaulasta suupaloja. Hanhi huutaa kuvassa tuskissaan.
– Ei merikotka tarkoita uhriaan rääkätä, mutta sen ruokailutapoihin kuuluu, että saalis syödään elävältä, Pitkänen muistuttaa.
Tärkeintä on, mitä kuvissa tapahtuu
Digikamerat räjäyttivät kuvausalan. Kamera laulaa ihan toisella tavalla kuin aikana, jolloin filmiä piti säästää. Nykykameroilla voi kuvata hyvin epäsuotuisissa olosuhteissa, eikä huonojakaan kuvia kannata hukata, Pitkänen sanoo.
– Tekniikkaa kehittyy koko ajan ja romukuvastakin voi löytyä vielä monenlaista.
Pitkänen itse käyttää tekoälyä vain raakakuvassa esiintyvän rakeisuuden poistamiseen. Sellaista tekoälyohjelmaa, joka tekee kuvista täysin virheettömiä, hän ei käytä.
– Minullahan kaikki kuvat eivät ole edes teräviä. Tärkeämpää on, mitä kuvissa tapahtuu.
Esko Pitkänen kertoo kulkeneensa Hailuodossa parikymmentä vuotta samoja reittejä ja alueita, ja muutokset ovat selvästi näköpiirissä.
– Ennen saattoi kauppareissun aikana laskea, että tuossa on kuovin ja tuossa töyhtöhyypän pesä. Enää niin ei ole. Peltolinnut ovat selkeästi vähentyneet, samoin naurulokit ja monet muutkin lajit.