Luon­nos­sa kas­va­neet

Enontekiön Hetassa sijaitsevassa kuudentoista oppilaan lukiossa voi erikoistua erätaitoihin.

Erälukion taukohuoneen muhkeilla samettisohvilla löhöilee toisen ja kolmannen vuoden lukio-opiskelijoita. Märet-Elle Valkeapää, Jutta Keskitalo, Jani Ollila ja Jan Wahlberg odottavat toimittajaa, joka on tulossa tekemään juttua heidän koulustaan.

Haastattelu alkaa. Mitä erätaitokursseja olette lukiossa käyneet? Mitä taitoja opitte? Valitsitteko tämän koulun juuri sen eräpainotteisuuden takia?

Syntyy vaivaantunut hiljaisuus. Muutama on käynyt hätäensiapukoulutuksen netin kautta. Keskitalo on ollut päivän melontakurssilla ja suorittanut metsästyskortin, josta hän on saanut opintopisteitä.

Eräkursseja ei oikeastaan ole edes pidetty. Niitä on ollut tarjolla silloin tällöin, mutta kysyntää ei juuri ole.

Juttu on siis vetämässä vesiperää. Ehkä Suomen ainoaa erälukiota ei oikeasti ole olemassa, koska eräily ei kiinnosta?

Nyt on saatava uusi aloitus. Liikutteko muutoin luonnossa?

Paljastamatta kysymyksen asettelun outoutta nuoret vastaavat kohteliaasti. Kyllä, luonto on tuttu paikka. Jatkamme siis tästä.

55 kilometrin vaellus – ajankuluksi

Vilkaisu karttaan osoittaa, mikä kysymyksessä luonnossa liikkumisesta hieman huvittaa. Missä Enontekiön kylien nuoret liikkuisivat, elleivät luonnossa?

Märet-Elle Valkeapää ja Jutta Keskitalo tulevat kumpikin poronhoitoa harjoittavista perheistä. Valkeapää on käytännössä kasvanut luonnossa.

– Talvella olemme yleensä viikonloput kauempana tunturissa, missä meidän poromme ovat. Kesät olen merkitsemässä poronvasoja. Luonto on minulle hyvin tärkeä, koska olen ollut siellä pienestä pitäen. Keväällä, kevätkesällä ja loppukesällä olemme aina olleet laavulla, Valkeapää kertoo.

Siirrettävällä laavulla, tai kodalla, kuten me sanoisimme, Valkeapään perhe viettää muutaman viikon kerrallaan, useita kertoja vuodessa. Samassa kodassa nukkuvat perheen kuusi sisarusta ja vanhemmat, joskus sedät ja täditkin.

Perheen pysyvä koti on Kuttasessa, jossa on muutamia taloja. Kouluun on kolmisenkymmentä kilometriä.

Toisesta pienestä Enontekiön kylästä, Peltovuomasta kotoisin oleva Keskitalo liikkuu luonnossa sekä porohommissa että vapaa-ajallaan. Talvella moottorikelkan perään laitettava arkki eli pieni jalasmökki toimii perheen asuntona tunturissa. Kesäisin Keskitalo ehtii kulkea myös marjametsässä ja ihan vain vaeltamassa.

Jani Ollilan perheessä ja suvussa harrastetaan metsästystä yhdessä yli sukupolvirajojen. Lisäksi Ollila pitää vaeltamisesta tunturilla myös ilman asetta. Talvisin hän hiihtää.

Viime kesänä Ollila käveli Hetasta Pallakselle. Aikaa 55 kilometrin matkaan meni 11 tuntia 26 minuuttia. Vaellusreitin hän käveli yksin, ihan vain huvikseen, koska sattui olemaan aikaa.

Luonnossa selviytymisen keinot ovat nuorille tulleet tutuiksi kulkemalla sekä vanhemmilta ja sisaruksilta oppien.

– Tuli pitää pystyä tekemään. Sen verran pitää osata suunnistaa, että löytää kotiin.  Ruokaa pitää olla riittävästi mukana. Kyllä me tuolla ulkona pärjäämme, nuoret vakuuttavat.

Lause ei kuulosta kerskailulta, vaan toteamukselta.

Jan Wahlberg on Palojoensuun kylän noin sadasta asukkaasta nuorin. Harrastuksensa hän keksii itse.

Häntä kiinnostaa Lapin sodan tutkiminen, sillä siitä on hänen kotinsa lähiympäristössä merkkejä kaikkialla maastossa. Hän käy entisillä taistelupaikoilla, dokumentoi niitä ja etsii sodan aikaisia esineitä. Usein hän myös löytää niitä, joskus kokonaisia rintamalinjoja.

Teltassa kotoisa olo

Lukion toisen luokan opiskelijat Jutta Keskitalo ja Märet-Elle Valkeapää käyvät samaan aikaan porokoulua, joka jatkuu vielä vuoden lukion jälkeen. Sen jälkeen Keskitalo aikoo mennä Sodankylään armeijaan.

Jan Wahlberg ja Jani Ollila kirjoittavat keväällä ylioppilaiksi. Ollilaa kiehtovat armeijan jälkeen matemaattisen alan opinnot. Wahlberg haaveilee arkeologin ammatista armeijan ja kenties Australian välivuoden jälkeen.

Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että kotikulmat voisi jättää opiskeluiden takia väliaikaisesti, mutta ennen pitkää olisi päästävä takaisin. Enontekiö ja sen luonto ovat vahva osa nuorten identiteettiä.

Viime kesänä Ollila ja Wahlberg lähtivät ajokortit saatuaan yhdessä autolomalle etelään: Turkuun, Hankoon ja Helsinkiin. Väkijoukkoihin he eivät kuitenkaan halunneet nukkumaan, vaan yöpyivät teltassa kansallispuistoissa.

Se tuntui niin paljon kotoisammalta.

Ei elämää ilman luontoa

Yksi sana korostuu nuorten kuvaillessa kotipaikkaansa: rauhallisuus. Naapurit ovat kaukana, liikennettä ei juuri ole ja kotona saa olla, miten haluaa.

– Täällä on sellainen yksityisyys ja rauha. On turvallista, kun tuntee kaikki ihmiset, Ollila ja Keskitalo miettivät.

– Täällä, kun avaa oven, on metsässä. Se luo nautintoa ja rauhallisuutta, Wahlberg komppaa.

Rauhallinen elämäntapa sopii heille, mutta nuoret ymmärtävät, ettei se ole kaikkia varten. Ehkäpä siihen pitää syntyä ja kasvaa, että se tuntuu hyvältä, he miettivät.

Moni tulee vuodeksi, pariksi katselemaan, muttei viihdy, kun todellisuus ei vastaa odotuksia ja etukäteen kuultuja mukavia tarinoita.

– Me olemme lapsesta asti tottuneet, että on hiljaista. Se saattaa jollekin olla tylsää, Valkeapää miettii.

Keskitalo muistuttaa, ettei elämä Enontekiölläkään ole pelkkää jännää. Välillä nuoret ajavat autolla ympäri kylän keskustaa, kun ei muutakaan tekemistä ole.

Mitä luonto siis nuorille merkitsee?

– Ei sitä tarvitse ajatella. Se on osa itseä. Ei elämää olisi ilman luontoa, he vastaavat.

Wahlbergille luonto on avannut mahdollisuuksia tutkia historiaa. Kenties siitä voi joskus saada elannon.

Ollilalle luonto on paikka, jossa ei tarvitse kauheasti miettiä. Se on hyvä rauhoittumiskeino.

Keskitalo pitää siitä, kun saa olla rauhassa marjassa, eikä kukaan kutsu häntä.

Näille nuorille luonto merkitsee rauhaa.

Yksi keino houkutella opiskelijoita

Hallinnollinen rehtori Riitta Peltovuoma kertoo, että vaikka tänä vuonna Enontekiön erälukiossa ei ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita olekaan, niin ensi syksyn tilanne näyttää valoisammalta.

– Hyvän kokoinen ryhmä, Peltovuoma kuvailee tulevaa, yli viiden opiskelijan määrää.

Oman yläkoulun hakijat ovat jo tiedossa, ja aina joskus muutama ulkopaikkakuntalainenkin oppilas saattaa listata erälukion toiveissaan ykköseksi.

Peltovuoman mukaan opiskelijamäärä saisi olla suurempi, sillä lukion halutaan säilyvän kunnassa myös jatkossa. Näin siksikin, että se on tällä hetkellä ainoa keskiasteen oppilaitos.

– Yritämme koko ajan kehittää lisää erilaisia mahdollisuuksia, esimerkiksi kaksoistutkintoja, Peltovuoma sanoo.

Yhden uuden kaksoistutkintomahdollisuuden tarjoaa lentokenttä, joka siirtyi Finavialta Enontekiön kunnan omistukseen puolitoista vuotta sitten. Ammatillisen puolen opiskelijat ovat suorittaneet matkailun perustutkinnon osia jo, ja nyt mahdollisuus laajenee lukiolaisiin.

– Vaikka heti, Peltovuoma vastaa kysymykseen, milloin tämä tapahtuu.

Ulkomaisetkin opiskelijat kiinnostaisivat, mutta heidän tuloaan rajoittaa asuntotilanne. Peltovuoma arvelee, että majoituskapasiteetti ei nykyisellään riittäisi.