Vedessä täytyy olla jotain erityistä.
Näin ajattelee 35-vuotias Eero Tapola, joka elää nykyisin pääsääntöisesti luonnonvesillä.
Sulan maan aikaan Eero Tapola asuu Katajamäen ekokylässä Vilppulassa, jonne vesi tulee lähdepohjaisesta kaivosta ja jonka lähimaastosta löytyy kaksi lähdettä. Talvet hän viettää kotipaikkakunnallaan Hauholla, jossa vesi tulee kaivosta.
Jos Tapola vierailee kaupungissa, hän huomaa oitis eron olossaan.
Jos kraanavettä juo paljon, siitä tulee ähky, jota luonnonvesistä ei tule. Klooripitoisessa kraanavedessä peseytymisen jälkeen iho on kuivempi. Kraanavesi maistuu pari viikkoa kemikaaleille, ennen kuin siihen taas tottuu.
Alkoholi ja sokerijuomat jäivät kokonaan
Mehua, limua ja alkoholia – niitä Tapola joi parikymppisenä. Holtiton ja itseään kuolemattomana pitänyt nuori tapasi sanoa: “Vesi on vain kylpemistä varten.”
24-vuotiaana hän tunsi kehossaan kaikenlaisia pieniä oireita. Hän heivasi sokerijuomat ja alkoholin ja alkoi juoda vettä.
Yhtäkkiä syksyn melankolia ei tuntunutkaan niin pahalta kuin edellisinä vuosina. Hän päätteli sen liittyvän veteen.
– Asuin silloin Hämeenlinnan itäpuolella, jossa ei todellakaan ole hyvälaatuista kraanavettä. Se on ihan hirveän makuistakin. Se oli kuitenkin huomattavasti parempaa keholleni ja mielelleni.
Siitä oivalluksesta lähti Tapolan siirtyminen luonnonmukaisempaan ruokavalioon ja myöhemmin myös juoma- ja pesuvesiin.
Juomavesi tippoina kallion kyljeltä
Tapolan ensimmäinen muisto luonnonvesillä elämisestä syntyi alle kouluikäisenä: hänen isänsä rämpimässä suolla Enontekiöllä, sammio kainalossa, ja hakemassa sieltä perheen mökille juomavettä.
Toisessa varhaislapsuuden muistossa sukulaisten maatilalla oli mennyt sähköt poikki ja vesi piti hakea lähimetsän purosta.
Pieni Eero mietti: Ai tätä voi juoda, ja tämä on hyvänmakuista!
Seuraavat oivallukset luonnonveden hyvää tekevästä vaikutuksesta syntyivät aikuisiän ensimmäisillä Lapin eräretkillä. Siellä Tapola joi lähes kaikista puroista ja lätäköistä, joiden lähellä ei ollut metsä- tai maataloutta tai ihmisasutusta.
– Aloin ymmärtää, miten kaiken pohjalla on aina hyvä vesi. Se oli myös uuden elämäntapani perusta. Vesi on yhteydessä siihen, että metsässä on hyvää ruokaa, puhdasta luontoa ja raikas ilma.
Intiassa reissatessaan Tapola asui kaksi viikkoa viidakossa, jossa juomavettä sai ainoastaan kallion kylkeä pitkin hitaasti tiputtavasta lähteestä. Vesipullon täyttäminen vei pitkän tovin. Kokemus oli ikimuistoinen, sillä Tapola oli juuri alkanut pitää itsestään hieman huolta.
Vesi on opettanut Tapolalle ekosysteemin herkkyydestä. Pieni asia voi olla vedelle brutaali ja muuttaa sitä ympäröivän luonnon. Katajamäellä hän ei ole enää uskaltanut juoda lähimetsänsä purosta Elämänmäen luonnonsuojelualueen vieressä tehdyn avohakkuun jälkeen.
– Vedessä huomaa heti, jos siinä on jotain, mikä ei siihen kuulu. Vesi on hyvin herkkä elementti, vaikka onkin itseään korjaava, Tapola pohtii.
Parhaat lähteet erottaa kasvustosta
Näin löydät lähteen maastosta
Suomen peruskartoille on merkitty yli 30 000 lähdettä.
Lähteen merkki kartassa on musta U, jonka sisällä on sininen pallo.
Pienet allikko- ja purolähteet sekä tihkupinnat puuttuvat yleensä kartoilta. Niitä on arvioitu olevan Suomessa moninkertaisesti enemmän kuin karttaan merkittyjä lähteitä.
Lähteitä on paljon etenkin harju-, reuna- ja kumpumoreenimuodostelmia sisältävissä maastoissa.
Pohjoisessa on Etelä-Suomeen verrattuna enemmän lähteitä kostean ilmaston ja suurempien kosteusvaihteluiden vuoksi.
Enää Tapola ei lähtisi patikoimaan paikkoihin, joissa puhdasta luonnonvettä ei ole saatavilla. Vaikka lähdepaikat eivät ole Lapin eräretkien päämääränä, sisäinen tutka niiden tunnistamiseksi on hänellä aina päällä.
Yleensä lähdepaikat havaitsee erilaisesta kasvustosta: esimerkiksi sammalmateriaali loistaa kirkkaampana kuin muualla, ympärillä on erikoisesti haarautuvia puita tai ihmeellisiä kiviä ja kallioita.
– Lähteissä on myös eroja. Joissain on hyvänmakuista, ravitsevaa vettä, mutta toisissa on jotain mystistä, jota ei pysty selittämään. Kun jostain mielettömästä lähteestä ottamani vesi loppuu, harmittaa, etten varautunut paremmin.
Eero Tapolan suosikkilähdepaikat Lapissa
Kalmankaltion lähde. “Kalmankaltion lähteen vesi on ihan uskomattoman makuista ja paikka on muutenkin maaginen. Koko alue, johon lähde tulee, ulottuu kilometrin päähän ja poikkeaa muusta luonnosta rehevyydellään.”
Vätsärin erämaa. “Pidän Vätsärin erämaan kirkkaista vesistä ja sieltä olen löytänyt kivoja lähteitä. Niillä vesillä voisin hemmotella itseäni vaikka kuinka pitkään.”
Urho Kekkosen kansallispuisto. “Eräs itäinen tunturi oli täynnä lampia, joiden vesi maistui jodille. Siinä paikassa oli jotain selittämätöntä, mitä joihinkin lähteisiin liittyy: ihmeellisiä kiviasetelmia, symmetrisiä kallioita ja vedessä parantavalta tuntuva vaikutus.”
Muotkatunturin erämaa. “Löysin muutamia todellisia keitaita ja laguuniparatiisin, joka virtasi useassa tasossa luoden uusia ja uusia pikku-jacuzzeja.”