Bio­muo­toi­li­ja hyö­dyn­tää kas­ve­ja, joita löytyy jo­kai­sen ta­ka­pi­hal­ta – "Ei tuot­tei­den tar­vit­se kestää lop­pue­lä­mää"

Jakovlev kehrää keräämänsä horsman kuidut ensin langaksi, jonka jälkeen hän neuloo, virkkaa tai kutoo niistä kangasmaisia tai veistoksellisia teoksia.

Kesällä biomuotoilija nappaa mukaansa voikukkia, apiloita ja järviruokoa. Lupiinikin on hyvä vaihtoehto, koska vieraslaji pitää joka tapauksessa kerätä luonnosta pois.

– Näitä ei tavallisesti ajatella materiaalina eikä hyödynnettävissä olevina kasvina.

Jakovlevin mukaan näiden arkisten kasvien kuituja voi käyttää muun muassa korien, laukkujen, kankaiden sekä paperin ja pahvien valmistuksessa.

Hän itse kuitenkin keskittyy tekemään taideteoksia, joissa esittelee kasvikuitujen ja muiden biomateriaalien mahdollisuuksia.

Jakovlev arvostaa yksinkertaisesti saatavilla olevia luonnonmateriaalia, joita ei tarvitse hirveästi muokata. Yksi biomuotoilun periaatteista on käyttää sellaisia raaka-aineita, ja materiaaleja, jotka muuten jäisivät hyödyntämättä tai olisivat ylimääräisiä.

–  Tutkin gradussani esimerkiksi tienvarsikasvien soveltuvuutta muotoilun materiaaliksi, Aalto- yliopistosta muotoilun laitokselta valmistunut Jakovlev kertoo.

Opinnäytteen mukaan tievarsien niittojätteelläkin olisi potentiaalia ekologiseksi materiaaliksi, mutta sen sisältämät tieliikenteen päästöt rajoittavat sen käyttömahdollisuuksia.

Biomuotoilulta puuttuu selkeä määritelmä

Biomuotoilussa korostuu vastuullisuus, luonnonmateriaalien ekologinen hankinta ja työskentely kestävien käytäntöjen mukaisesti.

Jakovlevin mukaan ekologisesti käsitellyt biohajoavat luonnonkuidut vähentävät jätettä ja ympäristön saastumista, koska ne hajoavat luonnollisesti ajan myötä.

– Pohjimmiltaan biomuotoilussa on kyse haittojen ja ympäristövaikutusten minimoimisesta.

Biomuotoilu on käsitteenä uusi eikä sillä ole vielä selkeää määritelmää. Jakovlev sanoo, että käsite on herättänyt keskustelua ja kritiikkiäkin, mitä se pitää sisällään.

Hänen mukaansa osa mieltää biomuotoilun olevan vain elävien mikro-organismien, kuten levien, sienien ja bakteerien kanssa työskentelyä laboratoriossa.

– Minun ja monen muunkin mielestä biomuotoilu on laajempi käsite. Siinä voi olla taiteellisia ja kokeellisia elementtejä.

Jakovlev mainitsee, että biomuotoilussa hyödynnetään myös historiallista aineistoa ja tietotaitoa siitä, mitä materiaaleja on käytetty ja millä tapaa.

–  Itse tykkään mennä primitiiviselle tasolle. Tutkin esimerkiksi, miten liimat on ennen vanhaan tehty, mitä kuituja on käytetty ja miten niitä on käsitelty? Ja tuon niitä nykypäivään.

Muotoilijat ja taiteilijat omien materiaalien kimpussa

Biomuotoilun yhtenä tarkoituksena on kehittää luonnonmateriaalien käyttöä nykytuotesuunnittelussa ja -muotoilussa.

Muovituotteita korvataan jo vilkkaasti uusilla biomateriaaleilla ja esimerkiksi pakkaussuunnittelussa kehitetään koko ajan uusia materiaaleja ja komposiitteja.

Iines Jakovlev toteaa, että erilaisia biomateriaaleja ja hyödynnettävinä sivuvirtoja tutkitaan tällä hetkellä aktiivisesti.

Hänen mukaansa myös muotoilijat ja taiteilijat ovat alkaneet itse kehittää omia materiaaleja. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että tarjolla ei ole ollut ekologisia materiaalivaihtoehtoja.

– Monet muotoilijat pohtivat nykyään paljon omia valintojaan, ja pyrkivät omalla toiminnallaan kohti kestävämpiä vaihtoehtoja.

Jakovlev kuvaa biomuotoilua alueeksi, joka on tullut vastaamaan siihen, että muovirihkamaa ei tuotettaisi enää samanlaisia määriä kuin aiemmin.

Hänen mukaansa biomuotoilussa pohditaan myös sitä, kuinka pitkään tuotteen pitää kestää ja mikä merkitys ajalla on tuotteen elinkaaressa.  Esimerkiksi muovi on niin kestävä materiaali, että luontoon päätyessään siitä tulee ympäristöongelma.

–Ei tuotteiden tarvitse kestää loppuelämää. Tietenkin käyttöaikaa voi pidentää oikealla käytöllä ja tuotteita pystyy myös korjaamaan.