Siirtymätuki jatkuvapeitteiseen kasvatukseen. Verokannustin vapaaehtoiseen metsänsuojeluun ja kunnianhimoisiin monimuotoisuustoimiin. Hakattavan puuston ikä- ja järeysvaatimukset.
Nämä ovat poimintoja elokuussa avattavan Rajat hakkuille -kansalaisaloitteen ehdottamista metsien käsittelyn sääntelykeinoista.
Aloite haluaa päivittää metsälakia metsien hakkuiden rajoittamiseksi kestävälle tasolle, minimoida metsätalouden haittavaikutuksia vesistöihin ja pitää nykyistä paremmin huolta luonnon monimuotoisuudesta talousmetsissä.
Avohakkuiden kritisointi on kasvanut 2000-luvulla. Vuonna 2018 ympäristöjärjestöjen Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen allekirjoitti 50 000 suomalaista.
Tavoitteena oli avohakkuiden lopettaminen valtion metsissä, mutta maa- ja metsätalousvaliokunta hylkäsi aloitteen yksimielisesti.
Tuoreiden tutkimusten valossa on mielenkiintoista seurata, miten uusi kansalaisaloite otetaan vastaan. Kahdessa juuri julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin avohakkuiden vaikutuksia metsien eliölajistoon.
Niiden mukaan avohakkuut muuttavat metsien monimuotoisuutta ja eliölajistoa voimakkaasti, eikä osa lajeista palaudu koskaan metsiin, jotka hakataan toistuvasti avoimiksi. Suomesta selvityksiin on osallistunut tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta ja Luonnonvarakeskuksesta.
Tulos ei varsinaisesti yllätä. Tutkimustieto avohakkuisiin perustuvan metsätalouden aiheuttamasta luontokadosta on karttunut vuosien ajan. Pitkään on tiedetty, että merkittävin syy metsälajien uhanalaisuudelle on metsien talouskäyttö. Vajaat sata metsälajia on Suomesta arvioitu jo hävinneeksi.
Uudet tulokset korostavat ensi sijassa sitä, että hyvin suuri osa metsien yleisistäkään eliölajeista ei tule toimeen toistuvasti avohakattavissa metsissä.
Tutkimusten mukaan lehtipuuvaltaisissa metsissä lajisto voi palautua muutamassa vuosikymmenessä lähes hakkuita edeltävälle tasolle. Havupuuvaltaisissa metsissä palautuminen avohakkuun jälkeen on kuitenkin hitaampaa.
Sammal- ja jäkälälajiston palautuminen hakkuita edeltävälle tasolle voi havumetsissä kestää jopa sata vuotta. Kun talousmetsän kiertoaika jää usein selvästi tätä lyhyemmäksi, on ymmärrettävää, että hitaimmin elpyvä lajisto ei pysy vauhdissa mukana, vaan taantuu ja lopulta katoaa.
Tulokset viittaavatkin siihen, että erilaisia metsätyyppejä tulisi käsitellä eri tavoin.
Molemmat artikkelit ovat meta-analyyseja, eli ne kokoavat yhteen kymmenien aiempien tutkimusten tuloksia. Avohakkuiden vaikutuksia tarkasteltiin yli 300 tieteellisen aineiston perusteella.
Aineistot on kerätty ympäri pohjoista havumetsävyöhykettä Venäjältä Pohjois-Amerikkaan. Suomi oli aineistossa edustettuna vahvasti kymmenien tutkimusten voimin.
Tutkimukset ovat mielenkiintoisia Suomen näkökulmasta myös siksi, että avohakkuut olivat täällä pitkään yksinomainen metsien käsittelytapa. Jatkuva kasvatus eli metsänhoito ilman avohakkuuta oli vuoteen 2014 saakka Suomessa laissa kielletty.
Ja koska jatkuva kasvatus on ollut sallittua vasta runsaat kymmenen vuotta, siihen siirtyminen on ollut toistaiseksi vähäistä.
Vanhojen luonnonmetsien piirteistä riippuvaisten lajien elinolojen turvaaminen edellyttää tutkijoiden mukaan avohakkuiden vaikutusten lieventämistä.
Tutkijat korostavat muun muassa kiertoaikojen pidentämisen, suojelun ja ennallistamistoimien merkitystä. Avohakkuiden jatkamisen nykymuodossaan arvioidaan lisäävän lajikatoa.
Lahopuun lisääminen on keskeinen keino monimuotoisuuden tukemisessa. Pääosa uhanalaisista lajeista tarvitsee järeitä vanhoja puita ja lahopuuta säilyäkseen.
Itä-Suomen yliopiston tutkija Aleksi Nirhamo, joka on toisen tutkimuksen kirjoittajia, korosti aiheesta somessa käydyssä keskustelussa vanhan metsän lajien säilymisen talousmetsissä edellyttävän riittävää vanhojen puiden määrää, kuolleiden puiden määrää sekä kuolleiden vanhojen puiden määrää.
Tämä vaatii Nirhamon mukaan erityishuomiota metsänhoidon menetelmästä riippumatta. Jatkuva kasvatus ei siis itsessään takaa monimuotoisuuden säilymistä.
Kaikkien Rajat hakkuille -aloitteen sääntelykeinojen kerrotaan perustuvan tutkimusryhmien ja tiedepaneelien raportteihin ja tutkimuksiin. Niiden valossa tavoitteet vaikuttavat ymmärrettäviltä ja ehdotetut keinot hyvin perustelluilta.
Isolle osalle metsänomistajista hakkuiden rajoittamisehdotukset voivat olla punainen vaate, ja sääntelyn kiristäminen koetaan yksityisomaisuuteen kajoamisena.
Toisaalta monien nuorempien metsänomistajien arvomaailmassa korostuu ekologinen kestävyys jopa ohi taloudellisen kestävyyden, mikä luo mahdollisuuksia monimuotoisuutta paremmin huomioon ottavien metsienkäsittelytapojen yleistymiseen.