Kun poh­joi­sem­mak­si ei pääse

Kuin ilmastonmuutoksen vastaisen työn lähettiläs, kuvaa intendentti ja eläinlääkäri Heini Niinimäki.

Rauhallisin löntystävin askelin jääkarhu ilmestyy suojastaan katsojien iloksi. Se on eläinpuiston hoitajan heittämän porkkanan ja omenan perässä. Ne ovat vain pikkuruinen suupala yli 300-kiloiselle karhulle.

Intendentin työpäivät ovat monipuolisia, kertoo Heini Niinimäki Ranuan eläinpuistosta. Suurin osa ajasta on lääkinnällisiä tehtäviä, mutta välillä hän tuuraa lintujen hoitajaa tai suunnittelee muutoksia aitauksiin.

Sen lajitovereiden selviytyminen luonnossa on muuttunut vaikeammaksi vuosi vuodelta.

Jääpeitteinen aika lyhenee, sulan meren aika pitenee.

Jääkarhujen elinympäristö kutistuu ja jäälauttojen etäisyydet kasvavat. Hylkeitä tulee saaliiksi harvemmin, paasto pitenee. Lisääntyminen vaikeutuu ja pentujen selviytymisessä on enemmän riskejä.

Uhkatekijät tiivistyvät yhdeksi viholliseksi: lämpenevä ilmasto.

– Jääkarhu on vain ja ainoastaan pohjoisessa, eli sillä ei ole enää mitään, minne vetäytyä pohjoisemmaksi, kun elintila kapenee.

Jääkarhu on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut. Arktisia lajeja on monia muita, joita on paljon pienempi populaatio, ja jotka luokitellaan olevan suuremmassa vaarassa hävitä sukupuuttoon.

Lumi elinehtona

Ilmaston lämpenemisen myötä lumiset talvet harvenevat ja lyhenevät.

Arktisen alueen lämpeneminen on aliarvioitu aiemmissa ennusteissa. Todellisuudessa viimeisen 43 vuoden aikana arktinen alue on lämmennyt lähes neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin, kertoo Communications Earth & Environment -tiedelehdessä julkaistu tutkimus.

Tämä johtuu arktisen voimistumisen ilmiöstä, jossa jää ja lumi sulavat pois ja aurinko lämmittää aluetta enemmän. Kyseessä on kierre, jossa ilmiö voimistaa itse itseänsä.

Arktinen luonto on ainutlaatuinen elinympäristö. Monet pohjoisessa asuvien lajien populaatioista ovat pieniä ja pienille alueille rajattuja. Ne ovat suhteellisesti suuremmassa vaarassa.

Esimerkiksi tunturipaljakka on vain pienen lajijoukon elinympäristö, mutta siellä elävistä lajeista uhanalaisia on peräti 38 prosenttia.

Puuttoman tundran tunturipöllö on äärimmäisen uhanalainen Suomessa ja vaarantunut maailmanlaajuisesti. Sen yhtenä suurimpana uhkana on ilmaston lämpenemisen vaikutukset elinympäristöön.

Kantaa on hankala arvioida, koska lintu vaeltaa pitkiä matkoja ja liikkuu itä–länsi-suunnassa laajalla alueella.

– Tunturipöllö on pohjoisen laji, joka pesii tunturissa ja palsasoilla. Ilmaston lämpeneminen nostaa lumi- ja puurajan pohjoisemmaksi, jolloin tunturipöllöjen suosimat elinalueet ja pesintäpaikat vähenevät, kertoo Niinimäki.

Suomessa tunturipöllö pesii Tunturi-Lapissa, mutta todella harvoin. Sen pesintä riippuu pikkujyrsijöistä, jotka puolestaan vaativat paksun ilmavan lumipeitteen lisääntyäkseen.

– Sopulit ovat yksi tärkeimmistä ravinnonlähteistä pesimäaikana. Jos sopulipopulaatiossa tapahtuu notkahduksia, se vaikuttaa heti pöllöjen lisääntymismahdollisuuksiin, Niinimäki sanoo.

Samoin ahma tarvitsee lumipesän poikasten saantia varten.

– Ne eivät kuitenkaan ole ilmeisesti niin ehdottoman riippuvaisia lumesta, kuin vaikka naali, ja on niitä Suomessakin etelämpänä, mutta paras elinalue kapenee paksun lumipeitteen rajan noustessa korkeammalle.

Suomessa ahma on erittäin uhanalainen. Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi viime vuonna, että yksilöitä on noin 400. Kannan vahvistuminen on nopeutunut edellisen kymmenen vuoden aikana.

– Ahmalla on toki muitakin haasteita. Se on ristiriitaisia tunteita herättävä eläin.

Poronhoitoalueilla myönnetään poikkeuslupia ahmojen metsästykseen petovahinkojen välttämiseksi. Luken mukaan poronhoitoalueella liikkuu noin 160–180 yksilöä.

Kantakirjo turvaan

Eurooppalaisten eläintarhojen yhdistys pyrkii pitämään uhanalaisten tai vaarantuneiden lajien kannan mahdollisimman monimuotoisena suojeluohjelmien EEP (European endangered species) avulla. Yli 400 lajilla on oma suojeluohjelmansa.

Eläintarhat pitävät kirjaa eläimistä, suunnittelevat lajin lisääntymisen ja eläinten vaihdot tarhojen välillä, jotta geneettisesti riittävän monimuotoinen kanta säilyy. Toimintaa ylläpidetään esimerkiksi luontoonpalautushankkeiden ja tutkimusten varalta.

– Luontoonpalautus tietenkin edellyttää sen, että on luonto, jonne laji voidaan palauttaa, Niinimäki toteaa.

Ranuan eläinpuistossa suojeluohjelman alaisena elävät pohjoisen lajeista muun muassa jääkarhu, ahma, susi, ilves, myskihärkä ja uusimpana kaksi vuotta sitten oman ohjelmansa saanut tunturipöllö.

Tunturipöllöjä on Ranuan eläinpuistossa kuusi. Niinimäki sanoo, että lajille on suojelutarpeen vuoksi haluttu antaa paljon tilaa. Parhaillaan tunturipöllölle ei ole luontoonpalautusohjelmaa.

Myös jääkarhun luontoonpalautus tarhasta ei ole tällä hetkellä realistinen, Niinimäki kertoo.

– Mutta eläintarhojen jääkarhut mahdollistavat tutkimushankkeita, joita ei voisi toteuttaa luonnossa.

Eläintarhoissa toteutettuja hankkeita ovat olleet esimerkiksi seurantalaitteiston kehitys ja uinnin energiankulutuksen seuranta.

Juttu jatkuu faktan jälkeen.

Pohjoismaiden yhteistyössä suojellusta naalista saatiin hyviä uutisia viime vuoden elokuussa. Naalin havaittiin pesineen onnistuneesti Enontekiön tunturialueella ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996.

Fennoskandian naalipopulaatio on erittäin uhanalainen, ja Suomessa äärimmäisen uhanalainen, vain 10–20 yksilöä.

Naali metsästettiin Suomessa lähes sukupuuttoon 1900-luvun alkuun mennessä, mutta nyt lajin suurin uhka on ilmastonmuutos.

Lajin puolesta on tehty paljon suojelutyötä.

Tuntemattomat ketjureaktiot

Useat ilmastonmuutoksen seuraukset ovat vielä ihmiselle tuntemattomat, koska kasvillisuudesta ja eläinkunnasta on vielä paljon, mitä ei tiedetä.

Suomessa on arvioitu olevan vähintään 48 000 lajia, joista vähän alle puolet tunnetaan hyvin. Näistä hyvin tunnetuista noin 12 prosenttia on uhanalaisia.

Ilmaston lämpenemisen vaikutukset ekosysteemissä ovat kuin jonossa kaatuvat dominopalikat.

– Puhumme uhanalaisista arktisista lajeista, kuten tunturipöllöstä ja jääkarhusta, jotka ovat ravintoketjun yläpäässä. Ilmiö lähtee liikkeelle lumen syvyydestä ja aluskasvillisuudesta, mikä vaikuttaa jyrsijäpopulaatioihin, mikä vuorostaan vaikuttaa petolintuihin. Kyseessä on kokonaisvaltainen muutos, joka on monen tekijän summa.

Arktisissa olosuhteissa elävät nisäkkäät ovat kasvaneet kestämään äärimmäistä kylmyyttä ja tuulta. Myskihärkä on kuin vanhojen aikojen jäänne: sen pitkä historia ulottuu jääkaudelle saakka.

Myskihärkä on metsästyksen vuoksi ollut sukupuuton partaalla useaan otteeseen, mutta lajin kohtaloksi voikin koitua ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.

– Myskihärkiä, ja monta muutakin arktista lajia, voi uhata myös eläintaudit. Kylmä pitkä tauti hillitsee tautien esiintymistä, minkä vuoksi pohjoisen lajit eivät ole tottuneet elämään tautipaineen kanssa.

Ilmaston lämpenemisen mukana siirtyvät hyönteiset voivat kantaa tauteja, joilla on peruuttamattomia seurauksia.

Kasvillisuuden muutokset, elintilan pienentyminen, taudit, etelän kilpailevat lajit, Niinimäki luettelee uhkatekijöitä.

– Näistä tulee vaikeasti ennustettava lumipalloilmiö.

Viestinviejä

Ylhäältä katsottuna aitauksessa liikkuva karhu näyttää pieneltä ja pehmeältä. Siinä on jopa lapsenomaisia piirteitä, kun jääkarhu innostuu pyörimään ympäri lumessa.

Onko hyvä vai huono, että yksi laji on saanut näinkin suuren valokeilan itselleen?

– Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat niin monimuotoiset, ja osittain tuntemattomat, joten ehkä asian hahmottamista helpottaa se, että meillä on esimerkkejä, joiden kautta keskustelua voidaan käydä.

Niinimäki pohtii, että jääkarhujen suojelutoimet suojelevat samalla myös ympärillä olevaa arktista luontoa ja ekosysteemiä.

– Vaikka yksittäinen laji voi saada suhteettoman painoarvon, kun moni muu kamppailee samojen haasteiden kanssa, se silti helpottaa asiasta viestimistä.