Suomen pohjoisimmassa varuskunnassa Ivalon Rajajääkärikomppaniassa tammikuun loppupuolen tiistai raottaa silmiään juuri niin pimeässä, kuin se tähän aikaan vuodesta näillä leveyspiireillä tekee.
Tammikuun 8. päivä kasarmialueen porteista palvelukseen on astellut 138 uutta alokasta.
Jos kaikki menee hyvin, he viettävät näissä maisemissa seuraavat 165 tai 347 vuorokautta riippuen siitä, suorittavatko he varusmiespalveluksen miehistössä vai johtajakoulutuksessa.
Tiedustelukoulutusta antavalla Rajajääkärikomppanialla on kova maine fyysisesti ja henkisesti vaativana palveluspaikkana. Puhutaan rajan hengestä.
Lähdimme selvittämään, miltä alokkaiden arki Rajajääkärikomppaniassa näyttää ja löytyykö sieltä sitä kuuluisaa rajan henkeä.
06.00: Komppaniassa herätys!
Rajajääkärikomppanian käytävillä kaikuu tuttu huuto.
Täällä varusmiesten päivä alkaa usein aamuliikunnalla. Se voi olla esimerkiksi uintia, hiihtoa, kävelyä tai lihaskuntoharjoitteita, kuten tänään.
– Aamureippailulla pyritään herättelemään kroppaa. Se on toki suhteutettu kokonaisrasitukseen ja jos on esimerkiksi fyysisesti rankka päivä tiedossa, niin se jätetään väliin, vänrikki Jere Tanninen kertoo.
Sodankylästä kotoisin oleva Tanninen on yksi komppanian kouluttajista. Hän on saanut itsekin varusmieskoulutuksen Rajajääkärikomppaniassa.
– Valmistautukaa tekemään punnerruksia, 30 sekuntia, alikersantti Ville Poikkimäki käskee.
Komppania on jaettu kahteen joukkueeseen, alfa- ja bravo-joukkueeseen, jotka majoittuvat komppanian pihamaalle rakennetuissa kahdessa erillisessä väliaikaisrakennuksessa. Senaatti-kiinteistöt aikoo rakennuttaa vanhan kasarmirakennuksen ja ruokalan tilalle uudet tilat vuoteen 2026 mennessä.
Joukkueet on puolestaan jaettu ryhmiin, jotka majoittuvat omissa tuvissaan. Ryhmänjohtajana toimii alikersantti.
Poikkimäen B7-ryhmään kuuluu yhdeksän alokasta. Ryhmän tuvan nimi on Onkamo. Se, kuten muutkin Rajajääkärikomppanian tuvat on nimetty nykyisten tai menneiden rajavartioasemien mukaan.
Onkamon rajavartioasema sijaitsi Sallassa. Se suljettiin vuonna 2010 osana Rajavartiolaitoksen säästöjä.
– Valmistautukaa tekemään vatsalihaksia.
Kukaan tuvassa ei nurise Poikkimäen käskyille. Hiljaisuuden rikkoo komentojen lisäksi ainoastaan säännöllisen epäsäännöllinen yskintä. Talven saapumiserän alokkaat ovat hedelmällinen kohde flunssaviruksille.
Noin varttitunnin jälkeen punnerrukset, vatsalihakset, kyykyt ja lankuttamiset ovat ohi. On aamutoimien aika.
Kaikki tapahtuu armeijalle tyypilliseen tapaan minuuttiaikataululla.
– Viimeisetkin vauhdilla, pesutilan oveen eteen jonoon järjesty!
Ennen aamupalalle lähtöä tupa laitetaan kuntoon, sini-valkoruutuiset päiväpeitot pingotetaan sänkyihin ja järjestäydytään odottamaan tuvan ovelle ruokalaan lähtöä.
Takavuosina armeijakulttuuriin kuului esimerkiksi sänkyjen "räjäyttely" eli petauksen rikkominen, jos alokas oli pedannut sänkynsä huonosti. Varuskuntien välillä on eroja, mutta ainakin Ivalossa vakuutetaan, että tapa alkaa olla mennyttä maailmaa.
Ruokailu tapahtuu porrastetusti, mutta jälleen tutulla minuuttiaikataululla. Tällä kertaa Onkamon yhdeksälle alokkaalle aamupuuron ja leipien syömiseen aikaa jää kahdeksan minuuttia.
– Tämähän oli jo varsin inhimillistä. Kun tultiin, niin meillä oli kolme minuuttia aikaa syödä hernekeitto. Sen jälkeen on ehtinyt hyvin, ryhmäläiset nauravat.
07.29: Minuutti lähtöön!
Joukkue on ryhmittynyt tuvan ovelle jonoon. Mukana ovat taisteluvarustus ja kevyet reput, joihin on pakattu mukaan lämmintä taukovaatetusta, juotavaa ja makuualusta.
Pitkä pakkasjakso on hellittänyt hetkeksi ja lauhtunut muutamaan asteeseen. Lauhtumisen mukana ovat tulleet sateet ja lunta on luvattu lähes koko päiväksi.
Päälle alokkaat ovat pukeneet armeijan uusinta vaatekerrastoa edustavat NCU-taisteluasut (M23). Yhteispohjoismaalainen hanke uusista taisteluasuista on edennyt pisimmälle Suomessa.
Pitkälti merinovillaiset asut jaettiin ensimmäisenä tammikuussa aloittaneille alokkaille Suomen pohjoisimmissa varuskunnissa Rovaniemellä, Sodankylässä ja Ivalossa.
Tänään alokkailla on ohjelmassa ampuma- ja taistelukoulutusta noin kilometrin päässä sijaitsevalla ampumaradalla ja sen lähimaastossa.
Eilen joukkue on suorittanut 10 kilometrin hiihtovaelluksen, jonka aikana on opeteltu muun muassa suunnistusta ja muita taitoja. Mukana ovat olleet isot reput ja ahkiot.
– Oli hieno päivä. Niiden vuoksi tänne Lappiin on tultukin, tuvassa puhutaan.
Kilometrin matka ampumaradalle taittuu nopeasti. Perillä noin 60 alokkaan joukkue jaetaan kahtia. Puolet heistä suuntaa ampumaradalle ja toinen puoli jää lähimaastoon harjoittelemaan taistelutaitoja.
Onkamon tupalaiset aloittavat päivän ampumaharjoituksella. Osa alokkaista määrätään lakaisemaan katos lumesta, toiset jäävät miettimään, kannattaisiko päälle laittaa paksumpaa vaatekerrosta.
Varusteiden kanssa pelaaminen on osa armeijan arkea.
– Liikkuessa tahtoo olla aina liikaa vaatetta, paikallaan liian vähän, oululainen alokas Otto Turunen miettii.
Ensimmäinen hiki alokkaille tuli jo tosin tuvassa varusteet päällä seisoessa.
– Ainahan sitä armeijassa on vähän kiire odottamaan.
Armeijan käyneille kiire odottamaan on käsite. Välillä se pitää enemmän paikkansa ja välillä se on osa varusmiespalveluksen sisäistä puhekoodistoa, eräänlaista armeijahuumoria.
Se on tärkeää me-hengen muodostumisen kannalta. Ja juuri se tuntuu olevan yksi osa rajan henkeä.
– Meillä on älyttömän hyvä tupa. Ei ole ollut mitään turhaa huutamista alikersanteilta enkä ole havainnut, että yhdellekään olisi henkilökohtaisesti v**tuiltu. Ei sitä jaksaisi, Turunen jatkaa.
07.59: "Tästä on kyllä aika vaikea mitään kohdistusta tehdä"
– Punainen lippu on nyt nostettu salkoon, eräs alokkaista sanoo astuessaan sisälle ampumakatokseen.
Se on merkki siitä, että ampumaradalla on käynnissä kovapanosammunnat. Lipun lisäksi ampumaradalle johtava tie on suljettu puomilla ja ampumakatoksen seinässä palaa punainen valo.
Ennen ammuntoja kerrataan aseen käsittelyä, ampuja-asentoja ja varomääräyksiä. Varsinaiset ammunnat koostuvat viidestä kohdistuslaukauksesta sekä varsinaisista ampumasarjoista.
Ivalon alokkaille nämä ovat jo kolmannet kovapanosammunnat. Sitä voidaan pitää kohtalaisen ripeänä tahtina.
– Ammuntaa painotetaan tässä alussa melko paljon, mutta koulutus on silti vielä alkutekijöissään, vänrikki Tanninen muistuttaa.
Kohdistuslaukausten jälkeen alokkaat kävelevät 150 metrin päässä seisovien taulujen eteen. Aamu ei ole vielä valjennut ja taulut on valaistu valonheittimillä.
Ihanteellista olisi se, että laukaukset olisivat osuneet suurin piirtein samaan kohtaan taulua. Tässä vaiheessa koulutusta se näyttää olevan vielä enemmän poikkeus kuin sääntö.
Oululaisen, vuoden Rovaniemellä asuneen Anssi Valkaman taulussa kaksi laukausta on hyvässä kasassa kympin ringissä, mutta muut ovat sironneet ympäri taulua.
– Tässä näkee aika hyvin, että asento on jossain vaiheessa muuttunut, taulujen luona kiertävistä kouluttajista yksi toteaa.
Pari taulua sivummalla erään alokkaan tauluun on ilmestynyt kahdeksan reikää. Joko aiempi taulun paikkaus on jäänyt puolitiehen, tai sitten viereinen kaveri on ampunut väärään tauluun.
Sekään ei mitenkään tavatonta olisi aamuhämärässä.
– Tästä on kyllä aika vaikea mitään kohdistusta nyt tehdä.
Valkama on hakeutunut Ivaloon haastaakseen itseään. Samaa tarinaa kuulee lähes joka suusta Ivalon alokkailta: tänne on tultu etsimään sekä fyysistä että henkistä haastetta.
– Olisin halunnut hakea laskuvarjojääkäriksi, mutta silmälasit estivät sen. Ajattelin, että tämä paikka on rankin, mihin voin sitten hakea, Valkama kertoo.
Hän on harrastanut telinevoimistelua koko ikänsä ja vaikuttaa olevan kovassa fyysisessä kunnossa. Se ei ole täällä mitenkään tavatonta, sillä moni alokkaista kertoo urheilutaustastaan.
– Koulutus on nousujohteista myös fyysisyyden osalta. Lähdemme silti ihan perusasioista liikkeelle, vänrikki Tanninen muistuttaa.
Alokkaiden puheissa korostuu asenne ja halu palvella juuri Ivalossa. Ja siitä ollaan selvästi myös ylpeitä.
– Kutsunnoissa voi ilmoittaa halunsa päästä suorittamaan varusmiespalvelus tänne. Aluetoimistoissa sitten arvioidaan, miten alokas voisi pärjätä täällä. Mitään varsinaisia pääsykokeita tänne ei kuitenkaan ole, Tanninen kertoo.
11.00: "Olisi tätä voinut syödä kyllä kolminkertaisen määrän"
Rajajääkärikomppanian päivärytmi noudattelee aamupäivä-, iltapäivä- ja iltapalvelusta.
Karkeasti ajatellen aamupäivä kestää kuudesta yhteentoista, jonka jälkeen on lounas. Iltapäiväkoulutus kestää puolestaan puolesta päivästä viiteen, jonka jälkeen on päivällinen. Iltapalvelus on kuudesta kahdeksaan, mutta päiväohjelmasta riippuen sen tilalla voi olla myös iltavapaat kuudesta yhdeksään.
Kello yhdeltätoista ampumapaikalla on vielä täysi toiminta käynnissä. Osa alokkaista innostuu pohtimaan tarjolla olevan kenttälounaan sisältöä.
– Jotain kuumaa ja keltaista, kuuluu jostain kokemusperäinen arvaus.
– Mutta ruoasta ei ole voinut kyllä valittaa. Täällä on ollut tosi hyvät ruoat. Ehkä se on tämä paikan pienuus, joka vaikuttaa ruoan laatuun, tupalaiset pohtivat yhdessä.
Lopuksi siivotaan vielä ammuntapaikka hylsyistä ja suunnataan parin sadan metrin päähän kenttälounaalle, jossa ruoaksi tarjoillaan lohilaatikkoa.
Miehet ovat kiivenneet läheisen mäen päälle ja asettuneet lumisten mäntyjen lomaan. Koko päivän jatkunut lumisade ei vieläkään suostu hellittämään, mutta pitkän pakkasjakson jälkeen reilusti lauhtunut ilma tekee ulkona olemisesta huomattavasti helpompaa kuin paukkupakkasilla.
– Ruoka on ihan hyvää, mutta olisi tätä voinut syödä kyllä kolminkertaisen määrän, Turunen miettii.
Erään tunnetun suomalaisen elokuvan mukaan kalorit on kuitenkin tässä organisaatiossa laskettu tarkkaan ja tällä määrällä ruokaa pitäisi kyllä pärjätä.
Ruokailun lomassa alokkaat huoltavat itseään ja varusteita. Osa ottaa vähän rennommin, osa laittaa itsensä lähtökuntoon jo hyvissä ajoin.
– Kohtahan sitä on taas tietenkin kiire, puuta vasten makaava Turunen miettii.
Ja niin onkin. Kello 12.10 mäen alta kajahtaa alikersantin komento: Ruokailua jäljellä viisi minuuttia!
Viimeisetkin nousevat pystyyn ja laittavat itsensä ja varusteensa lähtökuntoon.
Reilun viiden minuutin kuluttuja koko joukkue seisoo kolmirivissä mäen alla. On tullut aika aloittaa iltapäiväkoulutus.
12.30: Teitä pitkin 1100 kilometriä kasarmille
Iltapäivän taistelukoulutus koostuu kevyen kertasingon käsittelyharjoituksista sekä erilaisista liikkumisharjoituksista, tuttavallisemmin tetsauksesta.
Juuri kun koulutus on alkamassa kaartaa harjoitusalueelle kouluttajan auto.
– Joukkue, ruokailupaikalle kolmiriviin järjesty!
Osa alokkaista on ehtinyt jo suolle ja kääntyy muutaman lisäkäskyn jälkeen takaisin.
Selviää, että alokkaiden lomakyyti-ilmoittautumisessa on ollut ongelmia ja se pitää tehdä uudestaan.
Osa alokkaista matkustaa lomille linja-autoilla osana Jääkäriprikaatin lomakuljetuksia, Etelä-Suomessa asuvat saattavat päästä lentäen ja esimerkiksi Ivalossa asuvat käytännössä kävelevät kotiin.
– Kyllähän se vähän syö, kun itsellä on seitsemän tunnin matka edessä ja alokas Törmänen laittaa viestiä, että kotona ollaan, Nivalasta kotoisin oleva Erkki Tölli nauraa.
Alokas Janne Törmänen on Ivalon poikia. Hän on niitä, joille tämä paikka on määrätty palveluspaikaksi.
– Ei haittaa, ihan hauskaa täällä on ollut ja tuvassa on hyvä porukka. Kohta lähdetään metsään ja siihen se hauskuus sitten varmaan loppuu.
Onkamo-tuvan alikersantti Poikkimäki on kotoisin Vantaalta. Hän on yksi niistä, jotka lähtevät lomille lentäen.
– Näin talvella lentoja on mennyt Ivalosta hyvin, mutta joskus on pitänyt lentää esimerkiksi Rovaniemeltä ja silloin matka-aika on heti pidempi.
Poikkimäki on aloittanut oman palveluksensa heinäkuun saapumiserässä. Teitä pitkin Vantaalta Ivaloon matkaa kertyy yli 1100 kilometriä.
– Halusin lähteä seikkailuun. En ole katunut, vaikka ajoittain tietenkin on ollut rankkaakin.
Ivalon Rajajääkärikomppaniassa varusmiehille annetaan tiedustelukoulutusta. Se tarkoittaa paljon metsäpäivä ja pitkiä marsseja kävellen ja hiihtäen. Ajoneuvotukea ei juuri ole.
Rovaniemeläinen alikersantti Otto Kieksi on samaa saapumiserää kuin Poikkimäki.
Myös hän on tullut tänne haastamaan itseään.
– Kyllä täällä mielikin joutuu koville. Ehkä se rankkuus tulee juuri metsäpäivien paljoudesta ja niihin sisältyvistä rankoista harjoituksista.
Alokkaiden ensimmäinen yön yli kestävä metsäharjoitus on luvassa heti tulevana päivänä. Viikonloppulomien jälkeen edessä on jo koko viikon kestävä leiri.
– Ensimmäisenä metsäyönä tuskin kukaan nukkuu, Kieksi hymyilee.
Yöunien vähyys tuskin johtuu virkeydestä, vaan siitä, että Kieksin mukaan ohjelmassa on irtautumisharjoituksia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että telttaleiri puretaan ja pystytetään uudelleen toisaalle. Oletettavasti tämä tulee tapahtumaan yön aikana useamman kerran.
– Ei vaan saa luovuttaa.
Siinä taitaa olla toinen osa rajan henkeä. Tänne on haluttu tulla palvelemaan ja haastamaan itseään.
– Huomasitko nämä hiukset, eräs varusmies huikkaa.
Merkkinä yhteenkuuluvuudesta täällä palvelevilla varusmiehillä on käytännössä kaljuksi ajellut päät.
13.00: Kuukauden jälkeen pitäisi jo osata
Lomakyydit saadaan setvittyä nopeasti kuntoon ja koulutus voi jatkua.
Kertasinkokoulutuksessa käytetään harjoitussinkoja, joiden avulla aseen käyttöä ja käsittelyä opetellaan vaiheittain.
Alikersantit kiertävät alokkaiden luona ja korjaavat asento- ja käsittelyvirheitä.
– Montako sormea minulla oli pystyssä, alokkaan takana seisova alikersantti kysyy.
– Herra alikersantti, en osaa sanoa.
Takavaara-alueen katsominen tuntuukin välillä alokkailta unohtuvan. Kertasingosta lähtevä liekki purkautuu taaksepäin ja voi olla vaarallinen takana oleville tai ampujalle itselleen, jos selän takana on esimerkiksi puun runko.
Myöhemmin koulutuksen edetessä käsittelyä harjoitellaan vielä lisää. Kuukauden päästä alokkaat ampuvat aseella kovan panoksen. Silloin turvallinen käsittely pitää olla jo opittuna.
14.27: "Jos tykkää umpihangessa kahlaamisesta, niin sitten tämä on kivaa"
Noin puolentoista tunnin kertasinkokoulutuksen jälkeen ryhmä siirtyy viereiselle suolle. Taukoa ei välissä pidetä.
Lumisella suolla alokkaiden tehtävä on harjoitella yksittäisen sotilaan liikkumismenetelmiä eli etenemistä hiipien, kontaten, ryömien sekä syöksyen.
Harjoitus on selvästi päivän fyysisin ja kovakuntoisimmatkin meinaavat puuskuttaa.
– Jos tykkää umpihangessa kahlaamisesta, niin sitten tämä on kivaa, Valkama toteaa.
Pakkanen alkaa päivän valon vähentyessä hieman kiristyä. Välissä pidetään viiden minuutin tauko, jonka aikana on mahdollista juoda vettä ja pitää hetken aikaa yllä lämpimämpää taukotakkia.
Kun harjoitus kello 15.45 loppuu, on ulkona harjoiteltu lähes yhtäjaksoisesti koko päivä muutamaa lyhyttä taukoa ja puolen päivän ruokailua lukuun ottamatta.
16.07: Keittiöön kiitokset
Siirtyminen takaisin komppaniaan tehdään ripeästi kävellen tai jousten.
– Mikä siinä on, että vaikka kärki kävelee, niin peräpää juoksee, tupalaiset ihmettelevät.
Kiire ei varsinaisesti kasarmille päätyttyä lopu. Hikiset alokkaat riisuvat vaatteita sen minkä ehtivät.
– Mitkä näistä kannattaisi viedä kuivumaan?
– Kaikki.
Ivalon mies Törmänen kaivelee tupakaappiaan ja kaivaa esille särkylääkepaketin.
– Tiedustelijan välipala, flunssan melko vasta sairastanut mies murjaisee.
Useampikin tuntuu haaveilevan sotilaskodista ja saunasta, mutta ilmassa on myös epäilyksiä palveluksen jatkumisesta myöhään iltaan asti.
– Eiköhän tänään ole sotkupäivä, alikersantti Poikkimäki vahvistaa.
Sotilaskodin munkit ovat legendaarinen tuote, jotka maistuvat erityisen hyviltä ulkona vietetyn harjoituspäivän jälkeen. Täällä palvelevien varusmiesten tuskin tarvitsee myöskään olla huolissaan munkkien kertymisestä vyötärölle.
– Joku sanoi, että täällä voi laihtua helposti 10–15 kiloa, ainakin jos on lähtöpainot kohdillaan, Turunen kertoo.
Haaveilu munkeista saa kuitenkin vielä odottaa, sillä melkein heti kasarmille päästyään alokkaat siirtyvät viereiseen huoltohalliin huoltamaan henkilökohtaiset rynnäkkökiväärit.
Kun aseet on puhdistettu, siirtyy joukkue viiden aikaan syömään. Tällä kertaa ateriana on nakkikeittoa, leipää ja jälkiruoaksi kiisseliä.
Ruokailun jälkeen jokainen huutaa kiitokset keittiöön. Se kuuluu täällä ja muuallakin armeijassa tapoihin.
Täällä palvellaan ylpeästi, käyttäydytään hyvin ja tuetaan toisia.
Se on sitä rajan henkeä. Osoituksena siitä ja sen sisäistämisestä alokkaat suorittavat alokaskauden päätteeksi vaativana pidetyn sotilasvalamarssin Luttojoen maisemissa lähellä itärajaa.
Sen jälkeen heidät ylennetään rajajääkäreiksi ja heillä on oikeus käyttää rajakarhukokardilla koristettua barettia.
Sitä he tulevat kantamaan epäilemättä ylpeydellä.