Ama­nuens­si Rauni Par­ta­sen väis­tös­kir­ja jäi te­ke­mät­tä, kun tut­ki­mus­ai­neis­to tu­hou­tui tu­li­pa­los­sa – ­Kil­pis­jär­ven kasveja hän aikoo silti tutkia eläk­keel­lä­kin

– Kurssin piti alkaa pääsiäiseltä. Me tulimme opiskelukaverini Kirsin kanssa jo hieman aiemmin ja vain hiihdeltiin tuntureilla pääsiäinen.

Illat tytöiltä kuluivat lueskelemalla kasvikirjoja biologisen aseman pienessä kirjastossa.

Partanen oli juuri saanut tentittyä Helsingissä 1000 kasvin kasvintunnistuskokeen. Asemalla hän tutkaili innoissaan kirjoista, mitä kaikkia kasveja kaiken lumen alla Kilpisjärvellä mahdollisesti kasvoi.

– Tajusin yhtäkkiä, miten poikkeuksellinen tämä paikka on kasvillisuudeltaan, Partanen muistelee.

Hän ilmoitti kurssinvetäjänä toimineelle professorille haluavansa tulla tekemään gradua Kilpisjärvelle – oli kasvitieteellinen aihe sitten mikä tahansa.

Mustikanvarvut saivat jäämään

Kun kesä koitti, Partanen saapui takaisin Kilpisjärvelle tutkimaan mustikan energiavarastoitumista eri korkeusvyöhykkeillä.

Kun seuraava kesä jälleen tuli, Partanen aloitti kesävakanssin aseman tutkimusapulaisena. Sama toistui useana vuonna, vaikka jossain välissä nimike vaihtui kesäamanuenssiksi.

Aina talveksi biologi muutti muuttolinnun tavoin etelään.

Ja kaipasi aina vain pohjoiseen.

Vain banaaneja kaupasta

Kuusi vuotta ensimmäisen Kilpisjärven reissun jälkeen Partanen sai vakituisen amanuenssin viran, paikkana Kilpisjärvi.

Kesällä asema oli täynnä. Kiireisimpinä aikoina Partanen liimaili tutkimuspöytiin maalarinteippejä erotukseksi, mikä oli kunkin tutkijan työpiste.

– Eikä työpöytiä silti riittänyt kaikille. Päivä ja pöytä piti jakaa niin, että yksi käytti työpistettä aamuisin ja toinen iltaisin.

Talvisesonkina turistimadot kiersivät tuntureiden rinteitä oppaiden perässä, mutta muutoin kylä oli hiljainen ja kovin erilainen kuin nyt.

– Kauppa sentään oli, mutta ainoat hedelmät joita sieltä sai, olivat banaaneja.

Haastavinta tutkimustyö

Talvisin Partanen oli aseman ainoa akateeminen työntekijä. Kylällä hänellä oli silti paljon ystäviä ja harrastuksia.

– Tuolloin kylä oli pieni ja kaikki tunsivat toisensa.

Haastavinta pohjoisessa ei ollut yksinäisyys vaan tutkimustyö.

Partasen haaveena oli tehdä väitöskirja, johon aineistokin oli valmiina.

– Ongelmana oli, että kun olit täällä, olit ulkona muusta tiedeyhteisöstä. Yliopistolle oli matkaa se 1200 kilometriä.

Tutkimusmateriaali paloi

Koska tietoliikenneyhteyksiä ei ollut, muihin piti olla puhelimelle yhteyksissä, eikä ohjaajia tahtonut saada ikinä kiinni silloin, kun oli tarve.

Partasen väitöskirjan ravinneanalyysit oli tarkoitus tehdä Oslon yliopistossa, mutta tutkimusmateriaali tuhoutui laboratoriossa sattuneessa tulipalossa.

– Silloin väitöskirjalta putosi kokonaan pohja pois. Väitös jäi tekemättä.

Etätöitä ennen muita

Elämä ja yhteydenpito emoyliopistoon tuli helpommaksi tietoliikenneyhteyksien myötä.

Sähköpostiosoitteen Partanen sai käyttöönsä vuonna 1994, jo ennen kuin biologisen aseman johtajallakaan oli sellaista.

– Meillä oli videoneuvotteluja ja kamerayhteydet kauan ennen kuin etätyö tuli muille paikoille.

Ansio tästä lankeaa Kilpisjärven koulun etäopetushankkeelle. Aiemmin lasten piti lähteä yläasteelle Hettaan, mutta etäopetushankkeen myötä lapset pystyivät opiskelemaan Kilpisjärveltä käsin.

Oppitunteja asemalla

Partasen tehtävä oli opettaa oman työnsä ohessa yläasteelaisille luonnontieteellisiä aineita. Partanen piti oppitunnit osin biologisella asemalla, sillä koululla ei ollut kemian ja fysiikan opetukseen sopivia tiloja.

– Se oli hirveän hienoa aikaa, mutta kävi liian rankaksi tehdä oman työn ohessa. Työviikot venyivät kuusipäiväisiksi, kun illat suunnittelin tunteja ja lauantait tein aseman töitä.

Ei ikinä pimeää

Partanen jää eläkkeelle Kilpisjärven biologiselta asemalta syyskuun alussa. Opettaminen sai jäädä jo aikaa sitten.

Kertaakaan hän ei ole tosissaan miettinyt pohjoisesta poismuuttamista. Ei silloin kun tutkimus on lykkääntynyt, eikä silloin kun aurinko ei näytä päätään pariin kuukauteen vuoteen.

– Kaamos ei ole ikinä ollut minulle ongelma.

Maisema ei Partasen mielestä ole pohjoisessa pimeä.

– Meillä ei ole täällä havupuita, jotka synkentäisivät maiseman kaamoksessa. On tähtitaivas, kuutamo ja kaamoksen ihania pastellinsävyjä taivaalla puolipilvisinä päivinä.

Muuttunut maisema

Vuosien saatossa kylä ja sen kauppa ovat kasvaneet. Pitkinä nauhoina etenevät hiihtelijämatkailijat ovat vaihtuneet yhä enemmän moottorikelkkaletkoihin.

Vaikka kovimman sesongin aikaan kelkkamelu voi olla häiritsevä, Partanen ei näe turismin olevan vastakkain pohjoisen herkän luonnon kanssa.

– Turismi tuo monelle leipää. Isompi tekijä, joka vaikuttaa tunturiluonnon muutokseen, ovat porot.

Yhä mukana tutkimuksissa

Amanuenssin nimike vaihtui muutama vuosi sitten palvelukoordinaattoriksi. Suurin osa työstä on ollut hallinnollista, mutta varsin monipuolista.

Partanen on palkannut milloin työntekijöitä, milloin esitellyt aseman toimintaa ryhmille, valmistellut asiakirjoja ja artikkeleita sekä kirjoittanut tunturikasvion. Välillä hän on toiminut jopa yliopiston ja kunnan yhteisen rivitalon isännöitsijänä.

Partanen jää eläkkeelle, vaikka virtaa vielä riittäisi.

– Jään nyt, kun jaksan tehdä vielä kaikkea muutakin.

Sähköpostiosoite yliopistolla säilyy eläköitymisestä huolimatta. Syynä ovat aseman pitkäaikaistutkimukset, joissa Partanen aikoo olla yhä mukana.

Kotona kasvava viidakko

Tavallisesti Partanen on pitänyt kesäaikaan vain lyhyen pakollisen loman syyskuussa, ja silloinkin hän on vetänyt kasvikursseja tunturissa.

– Kesät ovat kiireisintä aikaa biologisilla asemilla. Silloin lomat minimoidaan ja niitä pidetään hiljaisena aikana talvella.

Yksi syy lyhyisiin lomiin ovat kotona kasvavat kasvit.

Kotonaan kahdeksankulmaisessa omakotitalossa kasvitutkijalla on oikea viidakko. Eri pelargonilajikkeita hänellä on yli neljäkymmentä erilaisten viherkasvien lisäksi.

Kukat lemmikkeinä

Suurimmat ja vanhimmat pelargonioista yltävät jo kahden metrin korkeuteen.

Kun viimeiset lopettavat kukintansa joulukuulla, ensimmäiset aloittavat sen taas maalis-huhtikuussa, kun valon määrä kasvaa.

–Enhän minä voi kesällä lähteä pitkäksi aikaa minnekään, kun tarvitsen aina kukkien kastelijan. Muita lemmikkejä minulla ei ole, kun kukkiakin pitää aina hoitaa. Kyllä minulla puuhaa riittää vielä eläkkeelläkin, Partanen nauraa.