Kittilän Aakenuksen ja Utsjoen Kevon maisemaan on tuotu huipputeknologiaa sisältäviä merikontteja. Konteissa olevat laitteet mittaavat revontulien aiheuttamia vaikutuksia. Vastaava laitteisto on viety myös Ruotsin Abiskoon.
Uusilla revontulimittalaitteilla pystytään seuraamaan koko taivaankantta, kun aiemmin laitteet ovat katsoneet vain yhteen kapeaan suuntaan ja niitä on pitänyt mekaanisesti kääntää eri suuntiin.
– On kuin silmälaput otettaisiin pois, ja näkökenttä avautuu koko taivaankannelle. Pystymme seuraamaan, mistä ja mihin revontulikaari liikkuu, kuvailee yliopistotutkija Heikki Vanhamäki Oulun yliopiston tiedotteessa.
Ylläksen ja Kevon sekä Ruotsin Abiskon uusilla revontulimittalaitteilla koko taivas mitataan samalla kertaa.
Punaiset revontulet korkeimmalla
Revontulia nähdään nyt ja lähivuosina paljon, aurinkosyklin noin 11 vuoden välein toistuvan aktiivisuusjakson mukaan.
Merikonttien sisältämät, uudet SDI (Scanning Doppler Imagers) -instrumentit ovat Skandinavian ainoat ja maailmallakin harvinaiset. Ne mittaavat revontulien sekä ilmahehkun vihreää ja punaista valoa, ja kertovat samalla, millä korkeudella revontulet ovat.
Yleisimpiä, vihreitä revontulia esiintyy noin 110–150 kilometrin korkeudella maanpinnasta ja punaisia noin 220–250 kilometrin korkeudella.
Värejä analysoimalla saadaan selville myös ilmakehän lämpötila ja tuulen nopeus revontulien esiintymiskorkeudella.
– Yhdistämällä Aakenuksen, Kevon ja Abiskon SDI-mittalaitteiden mittaukset, saadaan ainutlaatuisen hyvä käsitys siitä, miten yläilmakehän tuulet ja lämpötilat muuttuvat revontulien ja muiden avaruussäähäiriöiden aikana, Oulun yliopiston avaruusfysiikan ja tähtitieteen tutkimusyksikköä johtava professori Anita Aikio kuvaa.
Revontulet vaikuttavat satelliittien kulkuun
Auringosta johtuvat avaruussääilmiöt eivät pelkästään tuota kauniita revontulia, vaan myös aiheuttavat häiriöitä radioyhteyksiin ja satelliittipaikannukseen.
– Revontulien aiheuttama lämpeneminen saa yläilmakehän laajenemaan, jolloin ilman tiheys revontulien yläpuolella kasvaa ja ilmanvastus jarruttaa matalilla kiertoradoilla lentäviä satelliitteja, jolloin ne menettävät korkeutta nopeasti, selittää Vanhamäki.
Suurin osa tiede-, sotilas- ja kaukokartoitussatelliiteista sekä tuhansia Starlink-tietoliikennesatelliitteja liikkuu juuri matalilla, noin 500 kilometrin korkeudessa olevilla kiertoradoilla.
SDI-mittalaitteiden sijoituspaikat on valittu siten, että ne mittaavat samaa aluetta ilmakehästä kuin huippumodernit EISCAT3D-revontulitutkat, jotka aloittavat mittauksensa vuoden 2025 aikana. Yksi kansainvälisen tutkalaitteiston vastaanottimista sijaitsee Suomen Karesuvannossa. Vastaanottimessa on noin 5000 antennielementtiä.
– Lappiin nyt asennetut laitteistot rakentavat osaltaan Fennoskandiaa yhdeksi maailman parhaista paikoista tutkia revontuliin liittyvää hiukkassadetta, yläilmakehän kuumentumista ja tuulia sekä vaikutuksia ilmakehän alempiin kerroksiin, Anita Aikio summaa.
Ylläksen Aakenukselle ja Kevolle sijoitettavat SDI-mittalaitteet on suunniteltu ja rakennettu Alaskan yliopistossa. Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorio on osallistunut mittalaitteiden sijoituspaikan toteutukseen.