522-ki­lo­met­ri­nen joki ei päästä hel­pol­la – Juho Taskila meloi koko Tor­nio­joen päästä päähän

– Alajärvi on 20 kilometriä pitkä suora ja todella puuduttavaa, hän sanoo.

Tornionjärven ja  Alajärven läpi melominen koettelevat henkistä kanttia. Yksinäinen melonta isossa vesistössä, jossa tunturit häämöttävät kaukaisuudessa.

– Tuntui, että kohteita ei ikinä lähesty. Se on alussa psyykelle kova paikka. Pitää ottaa sivulta kiinnekohta, että voi havaita menevänsä eteenpäin, Taskila kertoo alkumatkan tunnoistaan.

Helsingissä asuva ensihoitaja ja eräopas Juho Taskila aloitti kesäkuun puolivälissä 500 kilometrin urakan meloa Tornionjoki päästä päähän.

Puhelin putosi Vakkokoskeen

Juhannuspäivänä Taskila laski Vakkokosken kuvaten puhelimella. Koski imaisi puhelimen, kun Taskila kaatui. Matka Jukkasjärveä kohden jatkui ilman puhelinta. Satelliittipuhelimella sai yhteyden kotiväkeen Laivaniemeen.

Toinen kameroista koki saman kohtalon Tervakoskessa.

– Tervakoski on 3–4 kilometriä pitkä. Se jatkui ja jatkui ja tuntui, ettei se ikinä lopu, meloja kuvailee.

Varusteet pysyivät kunnossa, kajakki toimi hyvin, aukkopeite ei.

– Sen olen oppinut, että kaikki, mikä on mukana, voi kastua ja kaiken, mitä on mukana, voi menettää paitsi henkensä, meloja sanoo.

Köngäsenkoski uittamalla ohi

Ylisessä vähäsuvannossa Taskila tapasi Vakkokosken jälkeen ensimmäiset ihmiset, kaksi moottorikelkkailua veden päällä harrastavaa miestä.

Aikataulut paukkuivat, energiaa kului, eväät ehtyivät ja päivät tuntuivat menevän sekaisin. Vittangissa Tornionjoki madaltui, Kuoksussa alkoi virta tuntua ja Junossuvannossa joki kapeni.

–God morgon! Är allt okei, hur mår du? Lapsen ääni kuului teltan ulkopuolella, kun heräsin aamulla Antin kylässä, jossa nukuin sillan kupeessa, Taskila kertoo ympäristön huolenpidosta.

Valkoisena kuohuvan Köngäsenkosken Taskila ohitti uittamalla kajakin.  Neljä tuntia kajakin kiskomista koskessa oli työläs osuus.

– Alapuolelta katsottuna koski oli kuin vesiputous. Joskus haluan sen vielä laskea, Taskila tuumii.

Melojan pelkona on Taskilan mukaan tarpeettoman suuri aalto tai virtaan nähden poikittain kiveen juuttuminen.

Helteellä joelle yötä vasten

Lappeansaaren helsinkiläiskalastajat neuvovat Taskilan Lappeankoskessa uittoväylälle.

– Se oli pieni kanava, kevyt virta ja kaartuvia puita, kuin satukirjasta, mutta täynnä kiviä. Raahasin ja työnsin kajakkia.

Lappeassa oli aikaa levätä ja rentouttaa kipeytyneitä käsiä.

Sää kääntyi helteeksi, melonnassa vaihtui vuorokausirytmi. Taskila lähti matkaan yötä vasten. Ensin Pelloon, Juoksenkiin ja Övertorneålle.  Huoltojoukot, Erkki ja Paula Taskila käyvät Pellossa.

Tiistaina Taskila meloo Aavasaksalle.

– Joelta käsin näkee sellaista, mitä muuten ei näkisi, tuumii tulija.

Edessä on vielä vajaat sata kilometriä Perämerelle. Virtaa, suvantoja, Karunginjärvi sekä Vuennonkoski, Matkakoski ja Kukkolankoski.

Taskila arvelee ohittavansa Matkakosken kajakkia uittamalla. Kukkolankosken hän haluaa laskea.

Taskila on kokenut vaeltaja ja meloja. Koskiin hän suhtautuu kunnioituksella, arvioi, kuuntelee pauhua ja tutkii, löytyykö helppoa kohtaa laskea koski.

Torniossa Taskila aikoo rantautua Tullinrantaan, marssia harjauttamaan nenänsä koronatestauspisteeseen ja meloa Laivaniemeen.  Ensi viikolla alkavat ensihoitajan työt Helsingissä.

Tornionjoki pitää kokea

Taskila kokee olevansa torniolainen, vaikka ei ole siellä syntynyt. Hän on asunut kaupungissa, jossa ovat myös sukujuuret. Eräopaskoulutuksen aikana hän kävi melomassa Lieksajoella. Torniossa asuessa alueen matkailulliset arvot nousivat esiin. Siitä kirposi idea meloa Tornionjoki sen alkulähteiltä Perämerelle.

– Tornionjoki koetaan usein nähtävyytenä. Haluan tuoda jokea esiin kokemuksena, Taskila sanoo.

Hän sanoo, että Torniolla matkailullisesti sellaista, jota ei ole Kemillä, Rovaniemellä eikä tunturikeskuksilla: vapaana virtaava lohijoki, josta pitää olla ylpeä.

– Tornionjoki on elämys, joka pitää kokea, ei ainoastaan mennä katsomaan, vaan tehdä jotakin.