– Näiden tulosten perusteella metsänhakkuut näyttävät selittävän suurimman osan hömötiaispopulaation pienenemisestä, Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Satu Kumpula tiivistää tuoreen, 30-vuotiseen seurantaan perustuvan tutkimuksen tuloksen.
Kumpula on yhtenä tekijänä tutkimuksessa, jossa metsätalouden toimenpiteiden arvioitiin selittävän noin 65 prosenttia tutkimusalueen hömötiaisten pesimistiheyden laskusta. Avohakkuiden negatiivinen vaikutus kaikkiin tutkittuihin muuttujiin oli harvennuksia voimakkaampi. Oulun lähistöllä sijaitseva tutkimusalue on noin 25 neliökilometrin laajuinen.
Tutkimuksen muut tekijät ovat Helsingin yliopiston tutkija Emma Vatka ja Oulun yliopiston yliopistonlehtori Seppo Rytkönen sekä ekologian emeritusprofessori Markku Orell.
– Mitä enemmän metsämaisemaan oli 30 vuoden aikana kertynyt avohakkuita ja harvennuksia, sitä kauempana hömötiaisten pesät olivat toisistaan, Kumpula kertoo metsänkäsittelyn seurauksista.
Avohakkuiden ja harvennusten seurauksena metsäalueelle mahtui siis vähemmän pesiviä hömötiaispareja.
– Lahojen lehtipuupökkelöiden määrä kuitenkin kompensoi metsänhakkuiden vaikutuksia, Rytkönen lisää.
Pesäpökkelöiden runsaus metsässä siis pienensi pesien välisiä etäisyyksiä.
Kumpula listaa tutkimuksen vahvuuksiksi pitkän aikasarjan, lintujen yksilöllisen seuraamisen ja sen, että vertailut ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin perustuvat todellisiin metsänkäsittelyihin, joiden historia on tiedossa 30 vuoden ajalta ennen pesintää.
Nyt julkaistun artikkelin tulokset ovat linjassa samalla alueella vajaa 20 vuotta sitten tehdyn tutkimuksen kanssa. Siinä havaittiin talvisten hömötiaisparvien talvireviirien olevan sitä suurempia, mitä enemmän metsä oli hakkuiden ja taimikoiden pirstoma. Avohakkuut ja taimikot ovat siis hömötiaiselle kelvottomia elinympäristöjä ympäri vuoden.
Pesäpaikat harvassa
Metsänkäsittely näkyi myös hömötiaisten liikkeissä. Tutkimuksen mukaan nuorten hömötiaisten leviämismatka synnyinpesältään ensimmäiselle omalle pesälle seuraavana vuonna oli sitä pidempi, mitä enemmän synnyinpesän ympäristössä oli tehty avohakkuita 30 vuoden aikana ennen pesintää.
Sama ilmiö oli nähtävissä myös vanhemmilla linnuilla kahden peräkkäisen vuoden pesintöjen välillä. Avohakkuiden pirstomassa metsässä pesäpaikat ovat siis harvemmassa.
– Tutkimus viittaa siihen, että jatkuvan kasvatuksen metsänhoito voisi olla ystävällisempi metsänkäsittelymuoto, Rytkönen pohtii.
Tutkijat kuitenkin painottavat, että jatkuvassa kasvatuksessakin pitäisi metsään jättää riittävästi pökkelöitä.
– Jos ei pökkelöitä metsästä löydy, ei hömötiainen voi siellä pesiä, Vatka korostaa.
Orell painottaa, että hömötiaiselle sopivassa metsässä tulee olla myös pensaskerrosta. Hän myös neuvoo nostamaan maahan jo kaatuneita, sopivan lahoja koivupökkelöitä pystyyn, vaikkapa naapuripuuhun nojaamaan, jotta hömötiaisille olisi tarjolla enemmän pesäpaikkoja.
– Hömötiainen kaivaa käytännössä joka vuosi uuden kolon, Rytkönen lisää.
– Taulakääpä on paras lahottaja, Orell kertoo hömötiaiselle sopivan lahon muodostumisesta.
Taantuman muut syyt myös syynissä
Hömötiaisen pitkään jatkuneeseen taantumaan on esitetty syyllisiksi myös muun muassa tali- ja sinitiaisen runsastumista, käpytikan pesätuhoja ja ilmastonmuutosta. Eteläisten lajien runsastumisen, ilmaston lämpenemisen ja talviruokinnan lisääntymisen vaikutuksia hömötiaisen taantumiseen ollaan jo tutkimassa tarkemmin. Käpytikan pesätuhoja tässä tutkimusaineistossa ei ole juurikaan havaittu.
Orell pitää yhtenä mahdollisena haittatekijänä häirintää asutusten läheisissä metsissä, joissa liikkuu paljon ihmisiä.
Rytkönen kuitenkin muistuttaa, että vaikka taantumalle voi löytyä useita syitä, tutkimuksessa metsänhakkuut paljastuivat selvästi tärkeimmäksi tekijäksi selittämään hömötiaiskannan vähenemistä. Tutkijoiden mukaan hakkuiden kertyminen pitkällä aikavälillä aiheuttaa elinympäristökatoa ja elinympäristöjen tilan heikentymistä hömötiaiselle.
Tutkimus on julkaistu Forest Ecology and Management -tiedelehdessä