Maaginen kohtaaminen tapahtui vuoden 2010 heinäkuun loppupuolella eli reilut 11 vuotta sitten. Istuin mökkini savusaunan terassilla jäähdyttelemässä nokka joelle päin. Rantaan ihan lähelle tuli sukeltelemaan lintu, jollaista en ollut koskaan nähnyt. Kaunis harmaan, mustan ja valkoisen kirjava väritys, punainen laikku kaulassa.
Äkkiä sen tietysti tunnisti kaakkuriksi, ja valokuvatkin sen todistivat. Ihmetytti, miten lintu siihen uskalsi tulla kalastelemaan niin lähelle, eikä tuntunut välittävän savunhajuisesta saunojasta. Senhän pitäisi olla lintukirjojen mukaan arka ja harvinainen erämaiden asukki.
Sitä ennen kaikkien kymmenien vuosien aikana, kun mökillä Iijokivarressa Pudasjärvellä oli suvun voimin kaiket kesät oltu, kaakkureita ei ollut aikaisemmin näkynyt. Paitsi pari vuotta aikaisemmin veneretkellä alajuoksulla olimme nähneet kaksi kuikiksi luulemaamme vesilintua lentävän yli. Nyt olen melko varma, että ne olivat tietenkin kaakkureita. Kuikkia ei niillä seuduin ole näkynyt tai kuulunut laisinkaan.
Sen jälkeen kaakkuri alkoi yhtäkkiä näkyä Ojalanlammeksi kutsutulla Iijoen leventymällä Ervastinkylän kohdilla. Sinä vuonna loppukesällä useita kertoja. Seuraavana kesänä heti alkukesästä lähtien ja myöhempinä kesinä yhä useammin.
Joidenkin vuosien ajan kaakkuri näkyi olevan aina yksin. Se saattoi tulla alhaalta, uiskennella pitkät tovit, sukellella, kuten sillä tapana on, ja läiskyttää lentoon yläjuoksulle päin. Sitten muutaman vuoden päästä loppukesästä alkoi näkyä emokaakkuri opettamassa poikastaan kalastamaan.
Vuosi vuodelta kaakkuri oli yhä yleisempi näky. Joskus se kalasti ihan kohdalla lähellä, toisinaan vähän kauempana. Jossakin vaiheessa se alkoi tulla silloin tällöin kaverin kanssa uiskentelemaan rinnakkain.
Vuosien vieriessä alkoi tuntua, että kaakkurin tai kaakkureita näki joka päivä monta kertaa päivässä. Jos meni päivä, että ei näkynyt, oli syytä huolestua.
Viime keväänä joelta kuului piekanan huutojen kaltaista ääntelyä neljältä suunnalta. Eivät olleet piekanoja ne, vaan neljä kaakkuria oli asemoitunut yksi Ojalanlammen yläosaan, toinen alaosaan ja kaksi muuta keskiosaan huutelemaan toisilleen.
Mistä johtuu, että kaakkureita alkoi yhtäkkiä näkyä yhä enemmän? Se tiedetään, että kaakkuri ei kalasta siellä missä pesii. Sen pesä voi olla kaukanakin sieltä, missä se kulkee kalalla.
Todennäköisesti Iijoelle kalaan tulleet kaakkurit pesivät jossakin kilometrien päässä olevilla erämaalammilla. Kaakkuri pesii suorantaisten, pienten, vähäkalaisten metsäjärvien rantamättäillä tai pienissä saarissa. Pohjois-Suomessa se voi pesiä isojen avosoiden pienissä, kalattomissa lammissa tai lampareissa.
Epäilen vahvasti, että Ervastissa näkyvistä kaakkureista yksi pari pesii noin viiden kilometrin alajuoksulla sijaitsevalla Kalettilammella. Kannan kasvaessa nuorten kaakkurien on etsittävä pesimäpaikka muualta kuin synnyinlammeltaan, sillä yhdelle lammelle ei mahdu kuin yksi pari pesimään.
Kaakkurien kanta on maassamme pitkän ajan kuluessa vähentynyt, ja sitä pidetään alueellisesti silmällä pidettävänä lajina. Toisaalta uusimmassa uhanalaisuusarviossa Suomen kaakkurikanta on kuitenkin arvioitu elinvoimaiseksi.
Helsingin yliopiston tutkijatohtori Petteri Lehikoinen vahvistaa, että kaakkurien kuvatun kaltainen lisääntyminen joillakin alueilla on täysin mahdollista. Niiden kanta on tällä hetkellä täysin vakaa, mieluummin nousussa juuri nyt.
Hän uskoo, että Pudasjärven alueelle on ilmaantunut uusia pareja pesimään, ja ne käyvät Iijoella kalastamassa. On mahdollista, että poikastuotto seudulla onnistunut hyvin. Siinä voisi olla syy, että linnut olisivat asettuneet uusille pesimäpaikoille lähilammille ja -soille.
Kaakkureilla voi olla myös pulaa pesimäpaikoista. Silloin moni kaakkuripari vain viettää kesää hyvien kalavesien äärellä eikä pesi lainkaan. Näin on käynyt erityisesti Etelä-Suomessa.
Kaakkuriurokset ovat kotiseuturakkaita ja jäävät pesimään synnyinmaisemiinsa. Naaraat voivat muuttaa enimmillään sadan kilometrin päähän.
Kaakkurin levinneisyysalue on Suomessa laikuittainen, minkä arvioidaan johtuvan siitä, että lintu pesiytyy sopivimpien kalavesien lähelle. Vahvoja esiintymisalueita ovat Lappi, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Keski-Suomi ja Häme. Pohjois-Pohjanmaa ei saa mainintaa.
Lehikoinen arvelee, että yksi syy Iijoen kaakkurien lisääntymiselle voi olla joen kalatilanteen parantuminen. Jos linnut ovat löytäneet uuden hyvän kala-apajan Iijoelta, se voi myös aiheuttaa havaitun kaltaisen runsastumisen joella.
Mutu-tuntuma sanoo, että näin on. Joki tuntuu paljon kalaisammalta kuin menneinä vuosikymmeninä. Hauki ja ahven ovat lisääntyneet, ja viime vuosikymmenellä uistimeen alkoi tarttua myös suuria säynäjiä. Rannoilla asuneet kovimmat vanhat kalastajat ovat kuolleet, eivätkä mökkiläiset näytä kalastavan kauhean innokkaasti.
Joskus pääsee todistamaan upeaa näkyä: kaakkuri sukeltaa ja tulee pitkän tovin päästä pintaan melkoinen kala suussaan. Sitten ei muuta kuin lentoon alajuoksun suuntaan ilmeisesti viemään saalista poikasille.
Nyt kun joet ja lammet ovat jään peitossa, on mukava muistella avovesiä ja kaakkurin lentoa. Eihän siihen mene kuin puolisen vuotta, ja ne ovat täällä taas. Elikkä kohta.
En muista, missä vaiheessa kaakkurista tuli rakas, suoranainen taikalintu. Tuntuu, että se näkee ja tuntee törmällä seisojan kuin vanhan kaverin. Katselee hyväksyvästi ja hyväntahtoisesti ennen kuin sukeltaa.
"Kiikkuri kaakkuri, kirjava lintu viidellä, kuudella äänellä vinkuu", kuuluu suomalainen vanha sanonta. Vanha kansa on viisas, se tulee taas tässäkin todistettua. Keväiset piekanan kuuloiset huudot ovat vain pieni osa kaakkurin laajasta äänikirjosta.
Monenlaisia muitakin iukutuksia ja volahduksia äänivalikoimaan kuuluu. Aina uudenlainen kätkätys tai räähkätys kuuluu joelta, ja sitä ihmettelee, mikä outo laji siellä nyt taas on. Kaakkuri se vain keskellä jokea kuikistaa kaulaansa ennen kuin sukeltaa taas.
Mielenvikaisen leiman uhallakin tunnustan, että puhun kaakkureille. Joskus koetan säälittävästi matkia niiden kääkätystä, mutta useimmiten puhun niille suomea. Joskus ne myös vastaavat kääkättämällä, eivät vielä suomeksi. Vielä en ole pystynyt selvittämään, mitä ne sanovat vastaukseksi. Ehkä sekin päivä vielä koittaa.
Lämpimästi tervetuloa taas toukokuussa.
