Teksti: Pauliina Toivanen
Syötäviä luonnonvaraisia marjoja on 37. Niistä satoisimpia ovat puolukka, mustikka, hilla ja variksenmarja.
Jokaista suomalaista kohti kypsyy vuosittain noin 100 kiloa syötäviä luonnonmarjoja.
Toimittaja Pauliina Toivanen pisti 10 kesän parasta marjaa järjestykseen. Sijoitukseen vaikutti erityisesti maku, keruun helppous ja ravintoaineet. Millainen olisi sinun top 10 -listasi?
Kirjoittaja on toimittaja sekä luonnonyrtti-, marja- ja sienineuvoja.
PAULIINA TOIVANEN
Marjoo parhaiten hakkuiden jälkeisillä valoisilla ja puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Marjoja yleensä vähän, joten lillukat kannattaa kerätä muiden marjojen joukkoon. Kirkas väri pääsee oikeuksiinsa hilloissa ja hyytelöissä. Siemenet voi siivilöidä pois. Pohjoisesta on löydetty isoina kasvustoina myös mesimarjan ja lillukan risteymää, mesilillukkaa.
Harvinaistunut, sillä nykyaikainen maa- ja metsätalous on vienyt luontaiset kasvupaikat. Yleisin maan keskiosissa Kuopio–Kemi-vyöhykkeellä. Mesimarja on herkkä niin alkukesän hallalle kuin korkeille lämpötiloillekin. Myös marjominen on haastavaa. C-vitamiinipitoiset marjat sisältävät haitallisten bakteerien kasvua ehkäiseviä ellagitanniineja. Aromikkaat marjat pilaantuvat herkästi. Siksi ne kerätään kantoineen, jotka poistetaan juuri ennen herkkuhetkeä tai jatkokäsittelyä hilloksi tai pakasteeksi.
Suloinen ahomansikka on merkki marjastuskauden alkamisesta; se kypsyy marjoistamme ensimmäisenä. Se on yleinen Etelä-Suomesta Oulun korkeudelle saakka, Pohjois-Suomessa harvinaisempi. C-vitamiinipitoinen ahomansikka on parhaimmillaan sellaisenaan, maidon kera tai jälkiruoissa. Sitä ei kannata keittää hilloksi tai mehuksi, sillä säilykkeeseen tulee ajan myötä maku- ja hajuvirheitä. Ahomansikka saattaa aiheuttaa allergisia oireita. Etenkin pienille lapsille niitä on tarjottava pieniä määriä ensimmäisillä kerroilla.
Pihlajalajeja on useampi, ja niitä kasvaa koko Suomessa, etelässä enemmän. Hyviä marjavuosia pihlajalla on yleensä joka toinen vuosi. Yhtä puuta kohti kyspyy muutama kymmenen kiloa marjoja. Kerätessä kannattaa maistellen valikoida parhaat puut, sillä joidenkin puiden marjat ovat karvaampia. Pihlaja sisältää C-vitamiinia, kaliumia, karotenoideja ja hyytelöainetta. Kuivaaminen ja pakastaminen poistavat kirpeyttä. Kokeile pihlajasta kuivattua jauhetta ceyloninkanelin ja koivusokerin kera puuron päällä!
Suomessa isoimmat sadot saadaan pohjanvariksenmarjasta Pohjois-Suomesta, Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta. C-vitamiinipitoiset marjat sammuttavat retkeilijän janon. Myös ylitalvisia marjoja voi poimia keväällä. Sisältää erityisesti antosyaaneja, mikä vihjaa marjan antioksidanttitehosta. Maku on mieto ja siksi hilloon tai mehuun voi laittaa lisäksi myös muita sinimustia marjoja. Variksenmarjaa kannattaa kerätä myös lakan sekaan säilömään saalista.
Vadelma on yleinen Oulun ja Kajaanin korkeudelle saakka. Pohjoisempana sitä kasvaa vain paikoittain ja Lapissa se on harvinainen. Erityisen hyvin se marjoo puolivarjoisilla, aukeilla paikoilla. C-vitamiinipitoinen vadelma on herkullinen tuoreeltaan, keitoissa, kiisseleissä, leivonnaisissa, mehuna ja teenä. Kivennäisaineista vadelmassa on etenkin kaliumia. Se sisältää mesimarjan tavoin ellagitanniineja. Vadelma on myös luontainen foolihapon lähde.
Juolukka on yleinen valoisten rämeiden ja rantametsien varpu, joka kukkii myöhään. Sen kukat paleltuvat harvoin, ja siksi se voi marjoa sellaisinakin vuosina, jolloin mustikan kukat eivät selviä. Juolukassa on vähemmän makua kuin mustikassa. Siinä on kuitenkin enemmän C-vitamiinia – sitä kannattaa kerätä siis mustikan sekaan! Kivennäis- ja hivenainepitoinen marja sisältää myös flavonoideja. Sopii muiden marjojen kaveriksi puuron päälle, jälkiruokiin, juomiin ja hilloihin.
Kangasmetsien puolukka marjoo parhaiten paikoissa, joita puiden latvukset eivät peitä. Jos päätehakkuun jättämä aukko surettaa, helpotusta saa puolukka-apajasta. Hapokas, raakasurvoksenakin säilyvä puolukka sopii riista- ja kaaliruokien kylkeen ja kuivattuna vaikka leipätaikinaan. Survoksesta voi valmistaa viinihapolla mehua kuumentamatta. Puolukan polyfenoleista proantosyaniidien on todettu ehkäisevän virtsatietulehduksia aiheuttavan bakteerin kiinnittymistä.
Suomen parhaiten hyödynnetyllä marjalla on monta nimeä. Kun muusta marjasadosta kerätään vain 3–10 %, hillasta korjataan talteen 20%. Kasvaa etenkin luonnontilaisilla soilla koko Suomessa, parhaiten Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. C-vitamiini- ja karoteoidipitoiset lakat ovat maukkaita sellaisenaan ja hillona. Lakka sisältää mesimarjan ja vadelman tavoin haitallisten bakteerien kasvua ehkäiseviä polyfenoleja, ellagitanniineja.
Pohjois-Suomessa mustikka kasvaa usein kuivemmilla ja karummilla alustoilla kuin sen eteläiset lajitoverit. Karut olot ovat etu, sillä terveyteen vaikuttavien polyfenolien pitoisuuksien on todettu olevan pohjoisen marjoissa korkeammat. Mustikka sisältää polyfenoleista erityisesti antosyaaneja. Vaikka ulkomailla metsämustikka on ravintolisä, täällä se on jokapäiväinen herkku niin puuron päällä, smoothiessa kuin jälkkärissäkin. Mustikkamehua hörpitään kuumejuomana.
Suomessa kasvaa myös myrkyllisiä ja rauhoitettuja marjoja. Siksi luonnonmarjat on tunnistettava varmuudella. Kuvassa on myrkyllisiä aineita sisältävä sudenmarja, joka voi aiheuttaa syötynä kouristuksia ja halvauksia.
Teksti: Pauliina Toivanen Kuvat: Arkisto Taitto: Elisa Hernetkoski, Ville-Petteri Määttä
Julkaistu: 29.7.2022
Lähteet: Moisio, Simo & Törrönen, Riitta (2021). Luonnonmarjat