Loputon auringonnousu

Teimme poikaystäväni kanssa kaamosvaelluksen. On upea aika vaeltaa avotunturissa, koska luonto on karu ja kaunis, eikä maastossa törmää niin helposti muihin ihmisiin.

Ensimmäinen etappi Ropijärven jäällä on tyyni ja hiljainen. Alkumetrit tunnustellaan ahkion painoa ja suksen kulkua: Hyvältä vaikuttaa.

Hiihtäessä ajatukset vaeltavat ja olo alkaa tuntua luovemmalta kuin arjessa. Mieleen tulee uusia ideoita ja erilaisia suunnitelmia tulevaisuudelle.

Varusteita pitää huoltaa matkan aikana. Tuvalle saapuessa sukset puhdistetaan ja laitetaan seinää vasten nojaamaan.

Lumiharja on ehdoton varuste talvivaelluksella.

Kaamoksessa päivän aikana on monta tuntia auringonnousua ja -laskua. Pakkanen saa kasvot välillä kipristelemään, mutta työnnän pipoa syvemmälle päähän ja huivia ylemmäs poskien suojaksi.

Tunturissa hanki kantaa ahkiotakin.

Ylhäältä näkee kauas laaksoon, josta on nyt hiihdetty ylös. Toisin kuin joskus, tällä kertaa suksi piti hyvin myös loivassa nousussa.

Hetki sitten tästä on mennyt ahma. Ketään ei silti näy.

Maiseman värit vaihtelevat. Täysikuu seuraa matkaamme koko päivän ympäristön tanssiessa eri väreissä.

Kuu valaisee välillä niin hyvin, että vaelluskaveri luuli minun laittaneen jo otsalampun päälle. Kaamos ei vaikuta kovin pimeältä täysikuun aikana.

Erämaassa ei ole kiirettä.

Ruoanlaitto onnistuu tuvan kaminan lämmössä. Puita tulee käyttää säästeliäästi, koska ne tuodaan tuville pitkän matkan päästä.

Reitillä suositaan avotunturia, jossa hanki kestää paremmin, eikä suksi uppoa niin syvälle.

Autiotupa seisoo jykevästi paikallaan kuin odottaen kulkijoita vieraakseen. Yöllä tuvan nurkissa kuuluu rapinaa ja vikinää. Kuka lie meillä seurana?

Ahkion päälle kerääntyy yön aikana kaunis huurre. Tunturi vaatii varusteilta paljon.

Lunta on kertynyt Aatsin autiotuvan katolle. Lähtiessä siivoamme jälkemme, laitamme seuraaville puut valmiiksi ja ovet säppiin.

Lumi narskuu suksen alla. Nautin tästä äänestä.

Välillä näkee yksittäisiä tunturikoivuja, pajuja ja muita kasveja. Vahvat selviävät erämaan talvesta.

Viimeisenä aamuna tuulee ja sataa lunta. On lähdettävä hiihtämään pimeällä, koska 10 kilometrin hiihtoon saa kulumaan seitsemän tuntia.

Välillä saa kahlata umpihangessa. Eteneminen on todella hidasta ilman minkäänlaista uraa.

Itse rakennettu ja viimeiseen asti viilattu ahkiokin voi kaatua tässä maastossa.

Neljän päivän vaelluksen jälkeen mieli on palautunut, vaikka keho tuntee myös fyysisen työn.

Suosittelen tammikuussa erämaahan lähtemistä vain kokeneille vaeltajille hyvällä suunnitelmalla ja oikeilla varusteilla.

Kaamoksesta ja pakkasesta nauttimista lähiluonnossa suosittelen ihan kaikille.